Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Yhteistyöllä eteenpäin!

Kuva: Yhteistyöllä eteenpäin!

Tänä keväänä olemme saaneet roppa kaupalla kokemusta yhteishengen positiivisesta vaikutuksesta. Eduskuntavaalikentillä oli todella hyvä yhteishenki. Täällä Satakunnassa tehtiin yhdessä rintamassa töitä kolmannen edustajan saamiseksi. Työ kantoi toivottua hedelmää ja meillä on nyt kolme pätevää demarikansanedustajaa Satakunnasta, kirjoittaa Outi Veijonaho kolumnissaan.


Onnea Kristiina, Krista ja Heidi! Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu jokaiselle ehdokkaana olleelle, heille jotka laittoivat itsensä likoon yhteisen asian puolesta. Kiitos kuuluu myös ihan jokaiselle vaalityötä tehneelle.

Seuraavana vuorossa oli Suomen jääkiekon maajoukkue, jota niin toimittajat kuin vastustajatkin katsoivat alaspäin. Myös heistä kaikkialle henkinyt yhteishenki vei heidät voittoon turnauksessa, josta heidän oli ennustettu putoavat maitojunaan jo varhaisessa vaiheessa. Mieleeni jäi joukkueen kapteenin sanat voitonjuhlassa, kun toimittaja kysyi häneltä, miltä tuntuu kun hänestä on tehty laulukin. Anttila sanoi, että mieluummin juhlittaisiin nyt koko joukkuetta, koska he saavuttivat maailmanmestaruuden joukkueena.
Hyvä yhdessä tekemisen meininki on mielestäni henkinyt myös uuden hallituksen alkutaipaleilla. Hallitusneuvottelujen etenemisestä tiedotti rento, hyväntuulinen ja luottavainen Antti Rinne. Tiedottaminen oli jämäkkää ja johdonmukaista, puheet olivat neuvottelukumppaneita arvostavia. Neuvottelutulos löydettiin haastavista asioista huolimatta, ja kaikki neuvottelijat lähtivät mukaan yhteiseen hallitusohjelmaan. Hallitusneuvottelujen lopputuloksesta pidetyssä tiedotustilaisuudessa puoluejohtajien hymyt oli leveät, taputeltiin olalle ja vitsailtiinkin. Uskon, että tämä yhteishenki kantaa jatkossakin, vaikka seuraavat neljä vuotta tuskin tulee olemaan helppo.

Nyt meidän täällä kentällä pitää jatkaa tällä hyväksi havaitulla tiellä. Yhdessä olemme vahvat ja yhteistyö kantaa hedelmää. Meillä on hetken päästä edessä Satasoten kakkososan käsikirjoittaminen. Jos haluamme saada siitä näköisemme, meidän pitää katsoa sitä tehtäessä samaan suuntaan ja tehdä yhteistyötä arvojemme mukaisesti, kuntarajoja katsomatta. Jotta lopputulos palvelee kaikkia satakuntalaisia, on osattava katsoa asioita rohkeasti laatikon ulkopuolelta ja oltava valmis neuvottelemaan kaikkia tyydyttävä lopputulos. Olemme saaneet nyt puoluejohdolta mallia, miten positiivisen kautta voidaan saavuttaa paljon hyvää. Tähän hyvään malliin kuuluu myös positiivisen viestin antaminen. Arvostetaan yhteistyökumppaneita, puhutaan kaikista kunnioittavasti ja selvitetään erimielisyydet rakentavasti siellä, missä niihin voidaan vaikuttaa.

Seuraavan lehden jälkeen Uuden Ajan toimituksen ovi sulkeutuu viimeisen kerran. Uusi Aika on ollut meidän yksi yhteistyön tulos ja yhteishengen ylläpitäjä, mutta meidän on muistettava, että lehti loppuu mutta aate jää. Olemme yhdessä vahvoja jatkossakin, ja löydämme korvaavat tavat pitää henkeä yllä tulevinakin vuosina! Lämmin kiitos kaikille lehteä toimittaneille, nyt ja menneinä vuosina!

Outi Veijonaho, Eurajoen sivistyslautakunnan puheenjohtaja

12.6.2019 10:49

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko käydä maakunnan kesätapahtumissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva