Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Raha on vanhustenhoidon suurin konsultti

Kuva: Raha on vanhustenhoidon suurin konsultti

Lähes koko työuransa vanhustyössä tehnyttä Ari Nordströmiä pistää vihaksi. Sanavalmiina seniorina Porin kaupunginvaltuustoon ja vanhusneuvostoon noussut demari tykittää kovilla.

-Perusturva luopuu vanhainkodeista. Siis lähtee, säästää vuokrakulut ja jättää kiinteistöt kuitenkin kaupunkikonsernin lämmitettäviksi ja huollettaviksi, murehtii Porin Vanhustenkotiyhdistyksen entinen toiminnanjohtaja Ari Nordström.
Osa kiinteistöistä on kaupungin suoraan omistamia ja osa eri kiinteistöyhtiöissä. Nyt vuonna 1989 valmistunut tehostetun palveluasumisen yksikkö Himmeli rapistuu ja aiheuttaa moninaista huolta, niin kaupunkilaisissa, museoviranomaisissa, kuin poliittisissa päättäjissä. Rakennuksen omistaa Sampolan Palvelukeskus Oy, jonka hallituksen puheenjohtajana Nordström oli 20 vuotta sitten.
-Silloinkaan sosiaalitoimi ei suostunut vuokratasoon, jolla kiinteistön kunto olisi voitu pitää riittävällä tasolla. Meillä kehutaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat keskimääräistä alhaisempia. Taitaa olla säästetty vääristä paikoista.
-Sanotaan myös, että meillä on paljon enemmän laitoshoitoa kuin muualla. Eikö perusturvan johdon olisi pitänyt pitää asiasta parempaa huolta? Jos kotihoito olisi kunnossa niin emme olisi tässä tilanteessa. Kotihoidon parantamisesta on toki puhuttu vuosia, mutta tosiasiassa on menty huonompaan suuntaan. Kotihoidon työntekijät kertovat säntäilevänsä sinne tänne älypuhelimeen tulevien viestien mukaan. Kahden vuosikymmenen takaisesta hyvästä kotipalvelusta ei ole tietoakaan. Lähes jokaista palvelua varten käy eri ihminen.
Edellisen hallituksen kaatuneen soteuudistuksen suurimpia kompastuskiviä oli yritys siirtyä entistä enemmän markkinamalliin, jonka perustuslakiasiantuntijat totesivat perustuslain vastaiseksi.
-Kunnan on aina varauduttava vastaamaan palveluiden tuottamisesta, jos yksityiset eivät siihen pysty. Porissa viedään nyt samaa kaatunutta markkinamallia kuin ukkosta putkeen. Markkinafirmat tuottavat koko ajan uusia tehostetun palveluasumisen paikkoja. Niissä asukkaat maksavat monesta asiasta erikseen, toisin kuin laitoshoidossa, jossa kaikki tarvittava sisältyy hoitomaksuun. Asuntomessualueella olevan Villa Luodon edustaja totesi, että Porin virkamiehet ovat luvanneet täyttää talon. Kukahan Porissa oikein päättää vai onko niin, että ensin päätetään ja sitten lautakunta kumileimaa jo käytännössä päätetyn asian, kysyy Porin Vanhainkotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Ari Nordström kiukkuisena?
-Porin Perusturva on päättämässä viiden vanhainkodin lopettamisesta kesäkuussa. Toivon, että nyt otetaan aikalisä ja odotetaan tulevaa hallitusohjelmaa ja sen sisältämiä linjauksia.
Asiallisen vanhustenhoidon puolesta taisteleva Nordström näkee tulevaisuuden silti suhteellisen valoisana.
-En näe kovin murheellisena vanhusten määrän lisääntymistä, he ovat parempikuntoisia kuin ennen ja pitkäaikaishoito saattaa jäädä heidän osaltaan lyhyeksi.

Leea Pennanen-Salli

29.5.2019 12:51

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko käydä maakunnan kesätapahtumissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva