Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porissa lapset pääsevät jälleen äänestämään

Aikuiset pääsivät äänestämään jo eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä, mutta Porissa lasten vaalihuuma huipentuu varsinaiseen vaalipäivään 14. huhtikuuta. Silloin järjestetään suuren suosion saanut lasten vaali.

 

Ehdolle on asettunut kuusi liikunnallista Porin brändikarhua. Lapsilta kysytään, minkä karhun kanssa haluaisi lähteä liikkumaan. Olisiko hauskin laji uiminen, surffaus, pyöräily, pesäpallo, jääkiekko vai golf?
 - Lapsiystävällisenä kaupunkina haluamme kannustaa vaalien aikaan myös lapsia aktiiviseen osallistumiseen. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, kertoo viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala.
 Leikkimielisellä vaalilla halutaan innostaa lapsia paitsi osallistumaan, myös liikkumaan.
 - Huippuaktiiviset karhumme näyttävät mainiota esimerkkiä meille kaikille. Haluamme kannustaa lapsia monipuoliseen liikkumiseen, joten on kiinnostavaa nähdä, mikä karhuista nousee porilaisten lasten suosikiksi, sanoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.
Porissa lapset voivat äänestää omaa suosikkikarhuaan kaikissa vaalipäivän äänestyspaikoissa omatoimisella vaalipisteellä huoltajan tai muun aikuisen opastuksella. Lapset saavat itse täyttää numeron äänestyslipukkeeseen ja pudottaa sen lapsille tarkoitettuun vaaliuurnaan. Tulos julkistetaan heti alkuviikosta vaalien jälkeen.
 - Voittajakarhusta tehdään lapsille hauskoja puuhatehtäviä, jotka voi tulostaa itselleen verkkosivuiltamme. Juhlistamme voittajaa myös muuten, mutta tapa tarkentuu vasta, kun voittaja on selvillä, vinkkaa Rajala.
 Lasten vaali on järjestetty Porissa jo kaksi kertaa. Ensimmäiset lasten vaalit pidettiin vuoden 2017 kuntavaalien yhteydessä. Silloin äänestämään pääsi neljässä vaalipaikassa ja ääniä annettiin 191. Voiton vei Angry Birds, joka muistuttaa lasten äänestä Porin valtuustosalissa. Vuoden 2018 presidentinvaalin yhteydessä lapset pääsivät äänestämään kaikissa vaalipäivän äänestyspaikoissa. Ääniä annettiin 1353 ja voittajaksi valikoitui Porin brändistä tuttu sydänkarhu. Se luovutettiin UNICEFille kaupungin saadessa lapsiystävällisen kunnan tunnustuksen.
 Kiitosta lasten vaalista on tullut paitsi asukkailta myös muilta kunnilta, ja lasten vaaleja on suunniteltu eri puolilla Suomea. Ainakin Kokkolassa on parhaillaan käynnissä lapsille suunnatut vaalit.

10.4.2019 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva