Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Sulo A. Savo valitsi mieluummin kulttuurisihteerin kuin taidemuseon jo

Kuva: Sulo A. Savo valitsi mieluummin kulttuurisihteerin kuin taidemuseon jo

Huolimatta siitä, että Reposaarelle on muuttanut monia lapsiperheitä ja elämä on siellä monin tavoin vilkastunut, tunne saapuessa Kirkkokadulle on samanlainen kerrasta toiseen - kuin aika pysähtyisi. Sama rauha asuu entisessä Haapakan kaupassa, jonka porilainen kulttuuriveteraani Sulo A. Savo vaimonsa Mian kanssa kunnosti kodikseen vuonna 1980.

Sana tienraivaaja kuvaa Sulo A. Savoa mitä parhaiten. Reposaarelaista identiteettiään hakemaan lähtenyt mies oli toiminut kulttuurin saralla monessakin tehtävässä ensimmäisenä. Mutta ennen kuin hänet valittiin vuonna 1979 Porin kulttuurisihteeriksi, oli ehtinyt tapahtua paljon. Savo syntyi perheeseen, josta sai parhaat eväät osallistua yhteiskunnalliseen elämään.
-En tarvinnut mitään poliittista herätystä, sain sen kotoa. Synnyin sosialidemokraattiseen perheeseen ja olen nauttinut sen hedelmistä. Minun ei ole koskaan tarvinnut käydä painia siitä mitä kannatan. Oli vain yksi linja, sosialidemokratia. Molemmat vanhempani olivat erittäin aktiivisia toimijoita työväenliikkeessä. Sen lisäksi kotona luettiin paljon ja Uudenkoiviston VPK:n talo toimi alueen “työväentalona”. Illanvietoissa pesiintyi teatterikerho, jonka toimintaan osallistuimme koko perhe, äiti, isä ja kaksi siskoani. Minä myös ohjasin esityksiä. Koko perhe luki paljon ja Uudenkoiviston kirjasto oli kuin toinen koti.

Savo kiinnostui jo nuorena 50-luvulla luonnonsuojelusta ja Lapin vaellusretkiä onkin takana yli 40. Luontevasti kirjallisuuden ja teatterin lisäksi syttyi innostus kuvataiteisiin, erityisesti nykytaiteeseen. On hyvä muistaa, että vielä 50-luvulla Porissa oli vain yksi taidenäyttely vuodessa. Työväen kuvataiteen ystävät ry., ajatuksenaan “taide kuuluu kaikille”, perustettiin juuri oikeaan aikaan. Meni 10 vuotta ja nimi muutettiin muotoon Porin kuvataiteen ystävät. Yhdessä Saskioiden kanssa nämä yhdistykset olivat merkittävässä roolissa tulevassa taidemuseohankkeessa. Kuvataiteen ystävät alkoi järjestää kaivattuja taidenäyttelyitä Porissa, ensin työväentalolla ja Taidevintin valmistumisen jälkeen 1965 myös siellä. Savo toimi yhdistyksen sihteerinä vuosikymmeniä.
-1960-luvun suuri yhteiskunnan, politiikan ja taidekentän murros muutti rakenteita radikaalisti. Ajattelen eläneeni kaksi elämää, niillä on tarkka raja. Ensimmäinen elämä päättyi 50-luvun lopussa.
Sulo A. Savon ensimmäisessä elämässä työmaana olivat rakennukset ja siellä putkimiehen työt. Työnantajina toimivat ensin Arvo Aaltonen Oy ja sen jälkeen Porin rakennusvirasto, jonne häntä suorastaan pyydettiin töihin. Mutta elämällä oli taas uutta tarjottavaa.
-Taideharrastukseni muuttuivat hallinnollisiksi töiksi, kun perustettiin kulttuurilautakunta ja minut valittiin sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vuonna 1964. Samoihin aikoihin meidät vihittiin Helsingistä kotoisin olevan Mian kanssa. Nopeaa avioitumistamme jopa paheksuttiin ja Porin työväentalon legendaarinen vahtimestari, Virtasen Klasu kertoi kaupungilla, että Sulo “on mennyt naimisiin ihan vieraan naisen kanssa!” Muisto naurattaa vielä tänäänkin. Perheeseen adoptoitiin myöhemmin myös poika, Jouko.

Kulttuurin suuri murros ulottui myös teatteriin. Kannatusyhdistyspohjainen Porin teatteri ry. ei enää siinä muodossa kuulunut tähän yhteiskuntaan. Kaupunki teki yhdistyksen kanssa sopimuksen, jolla omaisuus, talo ja toiminta siirtyi Porin Teatterin säätiölle.
-Olin tuon säätiön ensimmäinen puheenjohtaja. Sitten teatteriin perustettiin tiedotussihteerin virka, johon tulin valituksi. Tein myös dramaturgista työtä. Olin yhteydessä kirjailijoihin ja tarkkailin valtakunnan tilannetta näytelmäkirjallisuuden kentällä ja luin paljon näytelmiä ja käsikirjoituksia.
Sitten kuvataidemaailmassa jysähti! Maire Gullichsen ilmoitti deponoivansa yli 500 taideteosta uudelle perustettavalle taidemuseolle. Teokset luetteloitiin ja taidemesenaatti ilmoitti, että hänen poikansa arkkitehti Christian Gullichsen tekee tekniset rakennuspiirustukset pakkahuoneen muuttamiseksi taidemuseoksi. Vuonna 1965 ensimmäisenä rakennuskokonaisuuden itäpäähän valmistui Taidevintti.
-Perustettiin myös Maire Gullichsenin säätiö. Maire toimi itse sen puheenjohtajana ja minusta tehtiin säätiön asiamies. Tutustuin rouvaan ja taideteoksiin ja mietin työkseni mitä muuta säätiö voi tehdä taiteen eteen. Joka vuosi ostimme tunnetuimmilta suomalaisilta nykytaiteilijoilta teoksia ja ne kaikki liitettiin kokoelmaan. Maire oli suuri taiteen ystävä jo lapsuudestaan asti. Hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen, mutta oli helppo olla myös eri mieltä. Tehtäviini kuului kymmenien näyttelyiden järjestäminen vuodessa - myös Villa Maireassa - sekä yhteydenpito taiteilijoihin. Toiminta oli talkootyötä, kunnes vihdoin 1979 Porin taidemuseolle saatiin ensimmäinen johtaja.Toimin säätiön asiamiehenä lähes 30 vuotta.

Sitten, vuonna 1979 silloinen kaupunginsihteeri Jalo Ahlsten teki tiedotussihteerille lyömättömän tarjouksen.
-Hän kysyi kumman työn haluan: taidemuseon johtajuuden, vai uuden, kulttuurisihteerin viran. Ajattelin kulttuurisihteerin työn sopivan minulle paremmin. Taidemuseon johtajan työ on enemmän kansainvälistä ja olisi edellyttänyt mm. kielitaitoa. Taidemuseon johtajaksi valittiin Marketta Seppälä. Ensimmäinen oikea työhuoneeni sijaitsi Taidemuseossa. Se oli pieni arkistokomero.
-Hallintouudistuksessa kulttuurisihteerin virka muutettiin kulttuurijohtajaksi ja tein sen viransijaisuutta hetken ennen siirtymistäni eläkkeelle vuonna 1990.
On sanomattakin selvää, että Savon tyyppinen mies ei eläköidy. Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut häntä jättämään toimintaa kuvataideyhteisöissä, Porin veteraanien neuvottelukuntaa, Eetu Salinin rahastoa, samoamista Harakanpesälle, tai lausumista, jota hän on harrastanut läpi elämänsä. Ei, tällaiset tervaskannot eivät kaadu eivätkä jätä velvollisuuksiaan. Vain aika tulee vastaan, kuten ihmiselämässä käy. Nyt 92 ja 94-vuotiaat Sulo ja Mia elävät hiljaiseloa omaisten, naapurien ja kotiavun turvin ikäisikseen virkeinä, seuraten edelleen yhteiskunnan tapahtumia. Savon muistissa on satoja, ellei tuhansia sivuja runoja. Pyydettäessä Sulo lausuu ulkomuistista ja virheettä Lauri Viidan runon “Alfhild”. Se on liikuttava hetki.

 

Leea Pennanen-Salli

27.3.2019 10:39

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva