Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

So(te) long exit

Kuva: So(te) long exit

Soten kaatuminen ei ollut kenellekään mikään yllätys - pääministeri Juha Sipilää lukuunottamatta. Ainakin sellaisen käsityksen sai, kun Sipilä antoi ymmärtää, että kuultuaan (vasta) torstaina sote- ja maku-uudistuksen olevan liian suurissa vaikeuksissa, hän päätti erota ja kaataa hallituksen, kertoo kansanedustaja Krista Kiuru kolumnissaan.

Viime hallituskauden lopulla oli opittu, että sote-uudistus tulisi viedä maaliin parlamentaarisesti sopien. Yllätys oli suuri, kun vasta valittu oikeistohallitus päätti jatkaa omin päin kolmen kesken. Vaikka hallitusohjelmatavoitteet olivat vielä oikeansuuntaisia, oli arvattavissa, että kokoomus tekisi kaikkensa saadakseen aikaan markkinavetoisen sote-ratkaisun. Riitely jatkui ”puukkojen yöhön” asti myöhäissyksyllä 2015, jolloin sovittiin keskustan ja kokoomuksen kesken kytkykaupasta. Kokoomus sai haluamansa ja antoi palkaksi keskustalle siitä hyvästä megaluokan maakuntahallinnon.

Pääministerin eropyyntö tuli vuosia liian myöhään. Hallitus olisi voinut halutessaan pelastaa sotensa, mutta Sipilän muut intressit olivat liian suuria oikeistovetoisessa hallituksessa. Alkoi toivoton taival, kun yli viiden miljardin markkinoiden avausta ja 31 tehtävän megahallintoa alettiin rakentaa. Pykälääkään ei oltu saatu eduskunnassa läpi, mutta perustuslain vastaista mallia pantiin toimeen hymyssä suin ympäri Suomea. Hallituksen suurin markkinaistamisprojekti törmäsi perustuslakiin ensi kertaa keväällä 2017. Sipilän hallitus olisi voinut oppia, ja korjata sote-mallinsa valuviat. Asiantuntijat yrittivät puhua maan hallitukselle jörkeä, mutta huolet kaikuivat kuuroille korville. Perustuslakivaliokunnan viitoittamia muutoksia ei otettu vieläkään tosissaan.

Lähes vuoden päästä eduskunta sai käsiteltäväkseen uuden valinnanvapauslaki 2.0:n. Kahdessa kuukaudessa eduskunnan eri valiokunnat olivat tehneet työtä käskettyä ja ruotineet esityksen rivien välitkin. Vaikeuskerroin kasvoi, mutta hallituspuolueiden uskolliset soturit eivät pystyneet välittämään todellista kuvaa ongelmista ylös poliittiselle johdolle. Vaikka perustuslakivaliokunnan toinenkin lausunto oli tiukkaa luettavaa, silti hallitus jatkoi muina miehinä peruslain kiertämistä. Alle parissa viikossa hallitus toi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan uudella yli 300 sivuisella vastineella valinnanvapaus 3.0:n. Kovalla kiireellä painettiin läpi näitä muutoksia, joiden riittämättömyys kävi ilmi heti asiantuntijakuulemisissa. Hallitus korjasi esitystään ja toi uusia pykäläesityksiä heinäkuussa, elokuussa, syyskuussa, ja jopa kahdesti lokakuussa ja marraskuussa. Varoitin valuvioista ja perustuslaillisista ongelmista, keskustalaiset vastasivat haukuin ja kantelukirjelmin, mitkä kaikki todettiin myöhemmin perättömiksi. Kaikki ”korjatut” esitykset laitettiin sitten kovalla kiireellä perustuslakivaliokuntaan käsiteltäväksi. Päätökset eivät olleet marraskuun alussa yksimielisiä, vaan valiokunnan lähes 500 sivun kannasta äänestettiin satoja kertoja. Linjattavia yksityiskohtia oli tuhottomasti, tahti kova. Minuutissa valiokunta pystyi äänestämään jopa kahdesti. Lähes 1500 sivun hallituksen esityksistä yli 40% pykälistä sai uuden muodon. Opposition varoitukset korjausten riittämättömyydestä ja jääneistä valuvioista kaikuivat kuuroille korville.

Maaliskuussa 2018 eduskuntaan oli saapunut myös ministeri Vehviläisen (kesk) puolella valmisteltu megamaakuntahallinto eli 30 muun tehtävän ja niihin liittyvän valvonnan säännökset. Jo kesällä 2018 oli selvää, että 2000 sivuisessa paketissa olisi ylipääsemättömiä ongelmia sekä maakunnan voimaanpanolain että valvontatoiminnan järjestämisen suhteen. Vuoteen hallitus ei kuitenkaan myöntänyt, että tätä ns. maakuntauudistuksen kakkospakettia (MAKU2) ei saisi perustuslaillisten ongelmien vuoksi läpi.

Kun perustuslakivaliokunta antoi kolmannen lausuntonsa sote-uudistuksesta reilu pari viikkoa sitten, korjattavaa riitti jälleen. Tälläkin kertaa ongelmat kiellettiin ja hallituksella meni vain puolitoista arkipäivää korjausesitysten antamiseen. Vastine (siis 4.0) osoittautui valiokunnan käsittelyssä niin surkeaksi, että oli pyydettävä vastineen täydennys (5.0). Viikko kului tähän, mutta myös siihen, että asiantuntijakuulemiset eivät päässeet alkamaan ajoissa, kun varapuheenjohtaja ehti ollessani puhemiesneuvostossa päättää 12 minuutissa asiantuntijakuulemiset enemmistön tuella. Puhemiesneuvosto antoi varapuheenjohtajalle menettelystä huomautuksen. Viimeisillekin selvisi, että mm. jalka paketissa olin yrittänyt suitsia päätöntä menoa.

Vasta viimeisellä sote-viikolla hallituksen rakentama korttitalo alkoi sortua. Ensimmäinen domino kaatui, kun perustuslakivaliokunnassa ollut MAKU2-paketti olisi pitänyt laittaa valtioneuvostolle uudelleen valmisteltavaksi. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa torstain asiantuntijakuulemiset osoittivat, että soten sisältöratkaisut olivat vakavissa vaikeuksissa. Vaikka ääneen sitä ei sanottu, kaikki olivat tietoisia, että sote-maku eli jo laina-ajalla. Oppositio ja lähes kaikki hallituspuolueiden edustajat lukivat valiokunnan perjantain kokouksessa kännykästään STT:n tekstiviestillä pääministerin erosta. Pääministeri oli tavoittanut soten ongelmat edellisenä iltana ja oli valmis heti aamulla eroamaan.

Huomasin viikonloppuna jonkun toimittajan kirjoittaneen kolumnin otsakkeella so(te) long! (suom. hyvästi (sote)). Leikittelen samalla ajatuksella eteenpäin. Kaatuiko Sipilän hallitus Nokian lailla huonoon johtamiseen eli pääministeri kuuli vasta torstaina uudistuksen ongelmista? Vai oliko taustalla keskustan vaalipaniikki, joka ajoi pääministerin exit-ratkaisuun, jolla saatiin toivotettua hyvästit hallituskauden vihatuille ratkaisuille? Niin tai näin, sote-exit oli lähes neljä vuotta liian pitkä.

13.3.2019 10:02

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva