Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Raumalla valmistelussa Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelma

Leppikorpi: ”Ei päättäjiä tarvita jakamaan ainoastaan hyvää, vaan tekemään arvovalintoja muuttuvan maailman tarpeisiin”

 

Rauman kaupunginvaltuuston joulukuussa hyväksymän Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelman laadintatyö käynnistyi tammikuun lopulla.  Valtuuston mukaan työn tavoitteena on saada kaupungin talous vakaaksi ja vahvaksi ja sitä kautta vaikuttaa positiivisesti koko kaupunkiyhteisön elinvoimaisuuteen, elinkeinoelämän menestykseen ja kuntalaisten hyvinvointiin. Rauman taloustilanteen huomattavaan heikkenemiseen ovat johtaneet muun muassa toimialojen menopaineet, lakimuutosten talousvaikutukset ja työmarkkinaratkaisut, valtionosuuksien vähentyminen sekä yhteisöverotulojen heikkeneminen.
 - Haemme Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelmalla 15 miljoonan euron säästöjä. Lähtötasona käytämme vuoden 2018 tilinpäätöstä ja vuoden 2019 tulovirtaa. Valmisteluvaiheessa tulemme käymään läpi kaupungin kaikki menot, tulot, toiminnot ja rakenteet. Myös investoinnit ovat mukana tarkastelussa, mutta tässä vaiheessa ei ole tarkoitus koskea veroihin. Kaupungin talouden odotetaan olevan tasapainossa aikavälillä 2019–2022, kertoo kaupunginjohtaja Kari Koski.
- Olemme tässä vaiheessa rajanneet keinovalikoimista pois lomautukset. Kaikkia toimintoja tarkastellaan samanvertaisina. Paniikkiratkaisuihin ei ole tarvetta, sillä Rauma ei ole kriisikunta. Kaupungilla on kumulatiivista ylijäämää 123 miljoonaa euroa ja lainakantamme on maltillinen. Voimme rakentavasti miettiä kehittämiskohteita, vaikka julkisuudessa onkin jo räväytelty konsulttimaisilla sanakäänteillä, jatkaa Koski.
 Talousohjelmaa valmistellaan kaupungin sisäisenä toimintana luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.). Talousohjelmatyössä on mukana asiantuntijana Perlacon Oy.
- Odotan talousohjelman tuovan jopa parempaa kohdentumista kuntalaisten palveluihin, kun prosenttilaskujen sijaan puututaan todellisiin rakenteisiin suojaamatta mitään. Näin myös ikärakenteiden muuttuvat tarpeet voidaan korjata ajan tarpeita vastaavaksi. Ei päättäjiä tarvita jakamaan ainoastaan hyvää vaan tekemään arvovalintoja muuttuvan maailman tarpeisiin. Hyvä hoito ja kunniakas elämä on muutakin kuin desimaaleilla hurskastelua, pohtii Leppikorpi.
- Ulkopuolinen asiantuntijoiden käyttö on hyvää sparrausta. Emme ulkoista päätöksentekoa, mutta usein omille toimille tulee sokeaksi ja on hyvä saada ulkopuolista ravistelua ja kyseenalaistamista, jolloin jokainen joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, kertoo Leppikorpi.
Ohjelman sisältö ja mahdolliset toteutusvaihtoehdot julkaistaan yhdellä kertaa, kun kaikki toiminnot on käyty läpi. Koko ohjelmapaketin arvellaan valmistuvan toukokuussa, jolloin se menee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Katri Kujanpää

13.2.2019 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva