Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Pomarkku pohtii isoja investointeja

Kuva: Pomarkku pohtii isoja investointeja

SDP:n valtuustoryhmä: ”Päiväkotia ja siirtoviemäriä ei voi laittaa vastakkain”

Pomarkussa on meneillään kahden ison investoinnin, päiväkodin ja jätevedenpuhdistamon, selvittäminen. Jätevedenpuhdistamon osalta oltiin jo kallistumassa siirtovesiviemärin rakentamiseen, mutta valtuusto päätti kuitenkin, että ensin on selvitettävä nykyisen puhdistamon mahdolliset korjauskustannukset.
- Olimme valtuustoryhmässä yhtä mieltä siitä, että ensi pitää saada selvitys siitä, paljonko jätevedenpuhdistamon remontti maksaisi, kertoo Pomarkun valtuuston 2. varapuheenjohtaja Olavi Leppänen (sd.).
- Meillä on pitkään ollut suunnitelmissa päiväkodin rakentaminen, mutta molempia, päiväkotia ja puhdistamoa tai siirtoviemäriä meillä ei ole taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Näitä investointeja ei voi laittaa vastakkain ja siksi haluamme selvittää, olisiko mahdollista, että remontti tulisi niin kustannustehokkaaksi, että voisimme kuitenkin toteuttaa molemmat, kertoo Leppänen.
Pomarkussa kunnanhallituksen asettama työryhmä on pian vuoden päivät kartoittanut kunnassa olemassa olevien kiinteistöjen mahdollisuutta muuntua päiväkotitiloiksi, sekä kunnan tontteja, joille voitaisiin rakentaa täysin uusi päiväkoti. Suunnittelussa otetaan myös huomioon perhepäivähoitajien eläköityminen ja sitä kautta hoidontarpeen lisääntyminen päiväkodissa tarjottavassa varhaiskasvatuksessa.
- Nykyinen päiväkoti on perustettu 1980-luvun alkupuolella vanhaan kiinteistöön, jolloin hoidossa oli alle 20 lasta. Nyt tilat ovat käyneet ahtaiksi. Toimintaa on kahdessa kerroksessa, joissa molemmissa on noin 20 lapsen ryhmä. Esikoulu toimii viereisessä, terveyskeskusrakennuksessa, entisissä kotihoidon tiloissa. Koko kunnassa päivähoidossa on noin 80 lasta, kertoo Pomarkun kunnanhallituksen jäsen Susanna Helin-Rauäng (sd.) asian taustoista.
Uutta päiväkotia puoltaa muun muassa se, että yhtenäisissä tiloissa työskentely on toimivampaa ja kustannustehokkaampaa. Myös työntekijöiden ja esimiehen välinen vuorovaikutus toimii paremmin, jos esimies toimii samoissa tiloissa.
- Nykyisin työntekijöiden sosiaalitilat ovat puutteelliset ja tilat kokonaisuudessaan, ovat vetoisat, sokkeloiset ja muun muassa sähkökuormitukseltaan kyseenalaiset. Ikkunoilla on esimerkiksi pyyheitä estämässä ikkunoista tulevaa vetoa ja pitkin kiinteistöä on sijoiteltu lisäpattereita, Helin-Rauäng kertoo.
- On kuulunut ikäviä kommentteja, että työntekijät haluavat itselleen hyvät, hienot ja uudet tilat. Kommentit loukkaavat. Työntekijät haluavat turvalliset ja toimivat tilat tehdä työtä ja näin saada tarjottua perheille turvallista ja laadukasta varhaiskasvatusta. Pitää ottaa huomioon, että yksi painavimmista asioista vaakakupissa on päivähoito, jos lapsiperhe suunnittelee kuntaan muuttoa. Jos toivomme lapsiperheitä kuntaan on oletuksena, että lapsille on tarjolla laadukas varhaiskasvatus ja kouluverkko, sanoo Helin-Rauäng.
- Se, että päiväkotityöryhmä on laitettu pohtimaan koulujen tilojen muuttamista päiväkodiksi, on mielestäni huono ajatus. Jos lähdetään miettimään ja odottamaan koulujen tilojen tyhjentymistä, voidaan päiväkotihanke haudata taas vuosiksi. Nyt jos koska pitää satsata lapsiin ja nuoriin, jotta kunta voi kasvaa ja kehittyä. Kuoleva kunta saadaan kyllä aikaiseksi ilman lapsiperheisiin satsaamista, summaa Helin-Rauäng.

Katri Kujanpää

6.2.2019 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko käydä maakunnan kesätapahtumissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva