Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Salin-Akatemian suosio kasvaa

Kuva: Salin-Akatemian suosio kasvaa

Salin-Akatemian toinenkin koulutuspäivä tiistaina oli asiaa täynnä. Alkutunnelmista vastasi viime vuonna edesmennyt laulaja Reijo Frank, jonka ääni kaikui tallenteelta kuin live-esitys. Siitä oli helppo siirtyä tietokirjailija Hannes Tiiran aiheeseen “Forssan kokouksesta hyvinvointiyhteiskuntaan”.

Tiira aloitti vuodesta 1866, jolloin syntyi kaksi työväenliikkeen merkkihenkilöä, Miina Sillanpää ja Eetu Salin. Hän eteni kronologisesti wrightiläisen, mutta porvarillisen työväenliikkeen, Suomen työväenpuolueen perustamisen kautta aina 60-luvulle asti. Monet Forssan kokouksen tavoitteista saavutettiin, melko piankin. Ties kuinka pitkään suomalaiset olisivat joutuneet odottamaan muun muassa yleistä äänioikeutta, yleistä oppivelvollisuutta, tai kahdeksan tunnin työaikaa. Ei mitenkään turhia aiheita kurssilaisille pohdittaviksi.

Porin kaupunginvaltuustossa demariryhmää vetävä Arja Laulainen veti kuulijat tähän päivään. Nykytila, tulokset ja talous olivat aiheita, jotka puhuttivat kurssilaisia. Laulainen oli vetämässä Pori-sopimuksen neuvotteluja, jotka antavat harvinaisen, mutta mieluisan vetovastuun myös pienemmille ryhmille.
- Julkinen talous on aina velkainen, se ei ole sama asia asia kuin kotitalousten tai yhtiöiden talous, vaan se pyörii ihan omalla lainalaisuudellaan, ohjeisti Laulainen kuulijoille.

Koulukysymys nostaa aina intohimoja. Laulainen ei kuitenkaan hehkuta jättikoulujen puolesta. Tammikuussa porilaiset saavat tästäkin lisää tietoa, kun raportti koulutilanteesta valmistuu. Kiireellisinä päätöksiä odottavat ainakin Länsi-Porin ja Ruosniemen koulut, joissa on pahoja sisätilaongelmia. Samassa yhteydessä Laulainen kehotti kriittisyyteen median kanssa. Muun muassa Satakunnan Kansa uutisoi kouluraportin valmistumisesta jo hyvän aikaa sitten, vaikka mitään ei ollut vielä tehty. Maakuntalehti antaa myös valtuustotyöskentelystä kovin riitaisan kuvan. Laulainen on eri mieltä.
- Olemme aktiivisesti tekemisissä keskenämme ja lähetämme viikoittain tekstiviestejä ihan hyvässä hengessä.

Tulevat eduskuntavaalit herättivät luennoitsijassa innostuksen, joka välittyi myös kuulijoihin.
- Demarit ovat erilaisia. Meissä pitäisi loistaa oikeudenmukaisuuden valo. Silloin näkökulma on muutakin kuin talous, tuuletti Arja Laulainen ja sai myös ansaitsemansa ablodit.

Leea Pennanen-Salli

19.12.2018 08:45

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Aiotko käydä maakunnan kesätapahtumissa?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva