Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Budjettihikeä

Kuva: Budjettihikeä

Toivottavasti ei verta eikä kyyneleitä, mutta takuuvarmasti uurastusta ja hikeä on vuoden 2019 talousarvioiden laadinta aiheuttanut eri puolilla Satakuntaa. Maanantaina 12.11. saavat sinetin jo toukokuussa käynnistyneet talousvalmistelut: Satakunnan sairaanhoitopiirin budjetti nuijitaan aamupäivällä sairaalanmäellä ja illansuussa kaupungintalolla vahvistetaan Porin talousarvio.

Elämme talouskasvun aikaa, mutta kasvusta tippuukin nyt vain murusia kuntiin. Kiky ja työtulonvähennykset leikkaavat kuntaverokertymiä ja samalla valtionosuudet vähenevät erityisesti juuri Satakunnassa. Maakuntamme kuuluukin valtionosuusuudistuksen ehdottomiin häviäjiin.
Yleinen kustannuskehitys noudattelee taas normaalia kasvusuhdanteen linjaa, nousupaineita siis tiedossa. Vaikka kuinka olemme Satasote-valmistelussa sopineet sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvuksi yhden prosentin, eivät tavoitteet ja todellisuus nyt kohtaakaan. Jo pelkästään yleisen linjan mukainen palkkaratkaisu tuo kokonaisuudessaan noin 3,4% nousun henkilöstömenoihin niin kunnissa kuin myös kuntayhtymissä. Samalla väestömme vanheneminen ei ole ainakaan vähentämässä sote-palvelujen kysyntää.
Satakuntalaiset ovat myös yhdessä sopineet, että Satakunnan sairaanhoitopiiri tuottaa asukkaillemme tasapuolisesti lainmukaiset erikoissairaanhoidon ja sopimusten mukaiset kehitysvammahuollon palvelut, ja kaikissa taloudellisissa olosuhteissa kiireellinen hoito on vain järjestettävä. Omaa sairaalaamme on myös jatkuvasti kehitettävä, jotta laajan päivystyksen ja opetussairaalan status ei vaarannu.
Meillä demareilla on ollut selkeä poliittinen linja: asiakasmaksujen korotuksia emme hyväksyneet sairaanhoitopiirissä ja palveluista emme ole valmiita tinkimään Porissakaan. Vaalilupauksiemme mukaisesti haluamme pitää kaikki mukana!
Vaikka julkisuudessa muuta väitetäänkin, on Porin talousarviota valmisteltu laajalla porukalla. On hyväkin, että vaalien lähestyessä myös puolueiden arvoerot alkavat näkyä.  Äänestämällä demokratiassa ratkotaan erimielisyydet. Erityisesti Pori-sopimuskumppaneiden kanssa olemme ottaneet vastuullemme kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisen ja kaupunkimme vastuullisen kehittämisen.
Olemme vastuussa palvelujemme saatavuudesta ja laadusta, ja samalla meidän on kuitenkin huolehdittava kestävästä taloudesta. Porissa talousarviokäsittelyn yhteydessä äänestetään tuloveron korotuksesta 20,25 prosenttiin. Korotuksia emme hyväksy tasaveroihin, eli kiinteistöverot jäävät ennalleen. Korotuksen jälkeenkin talousarvio jää vielä noin 4 miljoona alijäämäiseksi. Kasvupaineita tuo meilläkin erityisesti perusturvan menokehitys.
Kuntien taloushaasteet ja kasvavat sote-menot ovat purkautuneet julkisuuteenkin koventuneina kommentteina. On hyvä muistaa, että kunnat vastaan sairanhoitopiiri -pallottelu ei hillitse kustannuskehitystä! Ainoastaan aito, toista arvostava asenne voi mahdollistaa yhteistyön syvenemisen, ja uudet toimintatavat voivat tuoda jopa kaivattuja säästöjäkin. Etenee sote sitten nykymallilla tai jollain muulla, on meidän ehdottomasti edistettävä sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota ripeästi – muuten voi tulevissa talousarviovalmisteluissa virrata kyyneleitäkin.

Arja Laulainen
Porin sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtaja

14.11.2018 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet laittanut jouluvalot?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva