Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Koska viimeksi kysyit kaveria mukaan?

Kuva: Koska viimeksi kysyit kaveria mukaan?

Tutkimusten mukaan suurin syy siihen, miksi ihminen ei ole lähtenyt mukaan johonkin järjestöön, esimerkiksi puolueeseen, on se, että kukaan ei ole kysynyt. Tämä kristallinkirkkaudessaan hämmentävä tulos on osoitus siitä, miten vaikeaa meidän on tässä ajassa lähestyä ihmistä ihan vaikkapa kysymyksellä: ”Haluaisitko lähteä mukaan toimintaamme?”. Tai edes hoksata se hetki, kun olisi hyvä kysyä. Oikein ahdistaa, miten paljon potentiaalisia hetkiä on itseltä mahtanutkaan valua ohi vuosien saatossa.

On jonkin verran hyväksyttävämpää ja helpompaa kysyä ihmisiä mukaan vaikkapa Pelastakaa Lapset ry:n, urheiluseuran tai vanhempainyhdistyksen toimintaan kuin puoluetoimintaan. Puoluepolitiikan arvostus ja julkinen imago on vuosien saatossa laskenut niin, että miten ihmeessä sitä nyt ketään kehtaa mukaan pyytääkään. SDP:n jäsenkyselyn mukaan puoluejäsenyyden suositteluhalukkuus on kuitenkin hyvin korkealla tasolla. Mutta kuinka moni meistä on suositellut puoluejäsenyyttä kenellekään? Hyvin harva tulee mukaan mihinkään järjestötoimintaan yllättäen ja pyytämättä. Yleensä asia on toisin päin, väkisin ja väsyttämällä.
Demokraattinen järjestelmämme rakentuu puoluejärjestelmän varaan ja valta vaikuttaa on niillä, jotka kuuluvat puolueisiin. Toki vaikuttamisen erilaisia mahdollisuuksia on nykyajassa enemmänkin kuten esimerkiksi erilainen kampanjointi, adressit, kansalais- tai kuntalaisaloitteet yksittäisten asiakokonaisuuksien ympärillä. Ne ovat myös hyviä väyliä, mutta pidemmän tähtäimen ja isompien linjojen yhteiskunnallinen muutos ja vaikuttaminen tulee puolueiden kautta ja meidän kaikkien tulisi innostaa mukaan niitä, joilla on halu vaikuttaa.
 Mietin, että tässähän pitää aloittaa mielikuvaharjoittelu niin kuin kilpaurheilussa konsanaan. Meillä kaikilla on varmasti tilanteita, joissa kohtaamme ihmisiä, joiden kanssa on mielenkiintoista jollain tapaa keskustella päivän politiikan kysymyksistä, yhteiskunnan epäkohdista tai tulevaisuuden kuvista. Keskustelun aiheena voivat olla myös oman kunnan urheilukenttä, päivähoito tai katuvalot. Miten muotoilisin sopivassa välissä suuhuni kysymyksen, jolla voisin tarjota keskustelukumppanille mahdollisuuden kertoa, onko hän kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaan. Ja jos häntä ei nyt kiinnosta, voihan hän olla ihan tyytyväinenkin siitä, että häntä on pyydetty ja ehkä hän muistaa sen myöhemmin.
 Mutustele miltä tuntuu suussasi kysymys ja sano se ääneen: ”Mitä muuten, tykkäisitkö tulla mukaan meidän demaritoimintaamme täällä (sano tähän kohtaan oman paikkakuntasi nimi)”?.  Harjoittele toverin kanssa. Ja iskosta päähäsi, että kysyvä ei tieltä eksy ja huonoin mahdollinen vastaus, jonka voit saada, on vain ei. Näin aion itse ainakin tehdä.

Katri Kujanpää

5.9.2018 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva