Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Rakastajat – ajassa ja aikaansa edellä

Kuva: Rakastajat – ajassa ja aikaansa edellä

- Raiskauksia, perheväkivaltaa, huumeita, kodittomuutta. Ikäviä ja rankkoja aiheita, kertoo teatterinjohtaja Angelika Meusel syyskuun alussa alkavien Lainsuojattomien ohjelmasta.

Ei ehkä paras myyntipuhe, mutta jos jonkun on näitä aiheita käsiteltävä, niin teatteri on tähän juuri oikea osoite. Vastapainoksi tarjolla on myös komediaa, musiikkiesityksiä, stand up’a ja katuvarieteeta. Järjestyksessään jo 19. teatterifestivaali kerää Poriin noin 50 esitystä ja 28 taiteilijaa eri maista.
- Kun aloitimme 19 vuotta sitten teatterifestivaalin isännöinnin, oli vapaita ryhmiä Suomessa 20. Nyt niitä on 80 ja voimme poimia esitysten helmet siitä joukosta, jatkaa Meusel.
Päätös festivaalin laajentamisesta viidestä yhdeksään päivään oli tuotantotiimin mukaan hyvä ja sekä heitä että katsojia huojentava päätös. Näin esitysten ympärille saatiin ilmaa ja katsoja pystyy osallistumaan useampaan esitykseen, vailla suurta hengästymistä. Tämän vuoden esitykset kuulostavat silti hengästyttävän hyviltä.
Esiintyjät ovat akselilta, Suomi, Irlanti ja Australia. Tulossa on myös kolme ensi-iltaa, joista yksi, ”Juha biitsillä” on sijoitettu torin varrelle tyhjään liikehuoneistoon. Juha Valkeapää tuotantotiimeineen kertoo mitä tapahtuu testamentin luvun jälkeen. Toinen ensi-illoista esitetään jonkun porilaisen olohuoneessa. Tarkoitukseen sopivaa tilaa, jonne mahtuisi tanssitanko, etsittiin jonkun aikaa. Tämän enempää ei teoksesta vielä kerrota, mutta luonnollisesti katsojamäärä on rajoitettu. Kolmas ensi-ilta onkin porilaisten omiman Karen Eganin. Hän esittää toista jäsentä Irlannin rakastetuimmasta lauluduosta. Se toinen jäsen on Enda Kilroy. Luvassa on rakkauslauluja, jopa äklöjä sellaisia, erään tuotantotiimiläisen mukaan.
- Kaikki esitykset ovat tarkoin valittuja, mutta tuotantotiimi haluaa nostaa muutamia erityisesti. Irlantilainen Fishamble tuo Poriin monesti palkitun monologin nimeltään ”Silent”. Se kertoo kodittomasta miehestä, jolla oli joskus kaikki, sittemmin hän on menettänyt järkensä lisäksi sen kaiken muunkin. Toinen tärppini on niin ikään Irlannista. ”Heroin” on Theatreclubin tekemä dokumentaarinen esitys, joka kertoo nimensä mukaisesti heroiinista ja sen käytöstä. Olen sen itse nähnyt ja se on todella vahva elämys, vakuuttaa Angelika Meusel.
On myös päästettävä ääneen Rakastajat-teatterin toinen johtaja, Kai Tanner. Hän ei tällä erää kuulu varsinaiseen tuotantotiimiin, vaan tekee muita teatterin ohjelmistoon liittyviä töitä. Hän ei malta olla kehumatta Taideyliopiston esitystä ”Helmikuun 13”.
- Esityksen tapa käsitellä raiskausta uhrin ja tekijän näkökulmasta pisti minut ihan polvilleen. Teema liittyy läheisesti ”mee too”-kampanjaan ja minusta me ollaan tässäkin aiheessa vähän etuajassa, sanoo Tanner.
Näiden lisäksi teatterifestivaali tarjoaa paljon kotimaisia esityksiä, isoja ja pieniä. Pieni voi olla väärä sana kuvaamaan Quo Vadis-teatterin tuottamaa ”Runomaattia”. Vierailija astuu perinteiseen valokuvauskoppiin, jossa kuvan sijaan näyttelijä kuiskaa kuulijan korvaan runon. Runon saa myös mukaansa. Yhden hengen ihme, varietee -ja katutaiteilija Cory Pickett on Eetun aukiolla joka päivä esityksineen ilostuttamassa kaupunkilaisia ja ohikulkijoita.
Lasten esityksistä mainittakoon ”Närpiäiset”, jonka on tuottanut Teatteri Kapsäkki. Grus Grus-teatterin ”Koivuhiiri ja päästäinen”, on visuaalinen tykitys nykyajan Kylli-tätiä mukaillen ja se sisältää myös Kaj Chydeniuksen lauluja. Jokaiselle siis jotain.
Lainsuojattomat-teatterifestivaali Porissa 1.9.-9.9.

Leea Pennanen-Salli

15.8.2018 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala