Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Satamaito jalostaa ensimmäiset maidot kauppoihin Ulvilassa huhtikuussa

Osuusmeijeri Satamaidon suurinvestointi, tuotannon siirtäminen Porista Ulvilaan on hyvää vauhtia valmistumassa. Parhaillaan Ulvilan uusissa tiloissa tehdään testiajoja, ja ensimmäiset maitolitrat lähtevät Ulvilan meijeristä kauppoihin huhtikuun lopulla.

 

Satamaito jalostaa vielä kaiken maitonsa Porissa, jossa se on toiminut aluksi Porin ympäristön osuusmeijerin nimellä viime vuosisadan alusta lähtien. Muutaman viikon kuluessa meijeri siirtää kuitenkin jalostustaan asteittain Ulvilaan.

Markkinointipäällikkö Kari Karpalen mukaan ensin Porista Ulvilaan siirtyy perusmaitojen tuotanto, ja viimeisetkin maitotuotteet valmistetaan Ulvilassa lokakuun lopulla, jolloin Porin tilat hiljenevät. Siihen saakka meijeri toimii sekä Porissa että Ulvilassa.
Testiajot Ulvilan meijerissä ovat sujuneet odotusten mukaisesti, ja hanke on edennyt Karpalen mukaan jokseenkin aikataulussa.

Lue lisää keskiviikon Uudesta Ajasta tai näköislehdestä. 

11.4.2018 09:36

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva