Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Turhaa työtä?

Kuva: Turhaa työtä?

Istuimme kuuden ystävän kesken aamiaisella ja käytimme pari tuntia aikaa keskusteluun maan hallituksen suunnittelemista maakunta- ja valinnanvapausuudistuksista.

Keskustelu lähti siitä, että mitä tapahtuu presidentinvaalien jälkeen nyt tehdylle työlle. Näkökulmamme oli, että kokoomus luottaen koviin kannatuslukuihinsa tekee maahamme hallituskriisin ja syynä ei ole valinnanvapaus vaan Jan Vapaavuoren masinoima maakuntauudistuksen torppaus.

Pohdimme pitkään sitä, että kuinka paljon satakunnassa on käytetty rahaa eri selvitysten tekemiseen. Varovainen laskelma päätyi sinne yli kolmen miljoonan euron tuntumaan. Raskain kaava päätyi lähelle viittä miljoonaa euroa. Siis Satakunnassa.

No emme oikein tienneet mitä nyt tehdylle selvitystyölle tulee tapahtumaan. Loppujen lopuksi päädyimme siihen, että parasta tässä voi nyt kuitenkin olla se, että virkamiesten ja työntekijöiden eri työryhmissä tehty työ ei mene täysin hukkaan. Tärkeitä verkostoja ja yhteen puhaltamisen tuulta on tullut paljon. Parasta voisi olla, että täällä nyt tiedetään, miten palveluita voitaisiin tuottaa yhteistyössä ja miten Satakunnassa voidaan ihan omista lähtökohdista miettiä tuotantorakenne alueen tarpeiden mukaan.

Miksi kokoomus sitten haluaa erityisesti terveyspalvelut sellaisiksi, että ihmisillä on valinnanvapaus? No, tähän on vain yksi vastaus. Raha.

Esimerkit naapurista Ruotsista ovat karuja. Kuluvana vuonna useat tieteen ja sivistyksen edustajat ovat ilmaisseet, ettei tavoitteet yhdenvertaisista palveluista ole toteutuneet. Markkinoita hallitsevat muutamat jättiyritykset, jotka maksavat veroja minimaalisesti mutta käärivät voittoja tai piilottavat voittoja yritysten sisäisillä lainoilla jne.

Ystävät eri tilanteissa ovat kysyneet miten minä ratkaisisin ongelmat. Olen yksinkertaisesti todennut, että erityisen vaativa sairaanhoito pitää perustua yliopistosairaaloiden ympärille. Mitä sosiaalipuolen palveluihin tulee, niin ne pitää taata vaikkapa sitten maakuntatasolla eniten tarvitseville. Nykyinen toimeentulotuen siirto kunnilta Kelalle ei ole toimiva. Kelalle ihmiset ovat kasvottomia ja ymmärrystä ihmisen tilanteesta ei tunnu olevan. Rahoitus palveluihin turvataan ikävä kyllä verotuksen kautta. Palvelumaksuja korottamalla päädymme eriarvoiseen lopputulokseen.

Palatakseni vielä vähän alkuun, niin voiko olla niin, että presidenttivaalien ja Sauli Niinistön kilven pitäminen puhtaana voi olla tärkeämpää kuin ihmisten etu. Mielestäni ei. Tämä soppa on itse asiassa Niinistöstä lähtenyt. Niinistö moitti kovin sanoin aikanaan 2014 ns. selkärankaseminaarissa julkista sektoria. Nyt presidenttinä hän ei ole puuttunut eriarvoistumiskehitykseen, saati ottanut kantaa ydinaseiden kieltämiseen. Henkilökohtaisesti olen epäillyt korkeiden kannatuslukujen olevan trollausta.

Rauhaisaa Joulun aikaa.

Tommi Raunela

Porilainen pääluottamusmies, sd-kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja

7.12.2017 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala