Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

"Meri-Poria ei pidä näivettää enempää"

Porin Reposaarelta kevään kuntavaaleissa kaupunginvaltuustoon ensikertalaisena valittu Tiina Puska (sd) on huolissaan siitä, miten Pori on suhtautunut merenrantaosiinsa.

 

- Joskus tuntuu siltä, että kaupungin johdossa ajatellaan, että antaa Reposaaren ja muiden merenrantaosien hiipua. Näin on jo annettu käydä Mäntyluodolle ja Kaanaalle. Reposaarelle niin ei saa käydä. Meri-Pori on muutakin kuin Yyteri tai teollisuusalue, Puska sanoo.

Hän toivoo, että Reposaareen kaavoitettaisiin uusia asuintontteja. Tulijoita olisi. Myös päiväkoti ja koulu pitää säilyttää.
Puska muistuttaa, että Pori on nyt virallisesti valtioneuvoston nimeämä saaristokunta juuri Reposaaren ansiosta. Reposaari sai statuksen vuonna 2015. Tällä viikolla myös valtion Saaristoasiain neuvottelukunta tutustui Reposaareen.

Saaristostatukseen liittyy noin 300 000 euron ylimääräinen valtionosuus, ja se pitää Puskan mukaan käyttää päiväkodin ja koulun toiminnan turvaamiseen.

Lue lisää torstain Uudesta Ajasta tai näköislehdestä.

10.8.2017 08:24

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva