Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Totuuden hetki Ylessä

Kuva: Totuuden hetki Ylessä

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää sai viime viikolla valmiiksi selvityksensä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Se lähti liikkeelle pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puuttumisesta Terrafame-uutisointiin. Mäenpään mukaan tapaus on ainutlaatuinen: Juha Sipilä sai erikoiskohtelun koko kansan Yleisradiossa. Jos tällainen toiminta lisääntyy, sananvapaus vaarantuu ja luottamus katoaa.

Olli Mäenpää on paras mahdollinen asiantuntija tämän luokan kiistojen ratkojana. Hän toimi Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajana yhden kauden, joten tiedotuksen salat ovat tuttuja laaja-alaisen tieteenteon ohella.

Selvityksen taustana on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan kaikkivaltiaan päätoimittajan Atte Jääskeläisen koventunut toiminta. Työilmapiiri talossa huononi ilmiselvästi, lahjakkaita toimittajia lähti toisiin työpaikkoihin, varoituksia annettiin – tai niillä uhkailtiin. Jokainen työelämää enemmän seurannut ymmärtää, ettei tyyli ainakaan lisää motivaatiota. Juuri nyt Yle tarvitsisi parhaat henkilöt jokaiseen työtehtävään.

Outoa - joskaan ei täysin odottamatonta - on se, että Ylen vaikeudet riistäytyivät valloilleen nykyisen porvarihallituksen aikana. Kun Sipilä johtaa hallitusta kuin mitä tahansa vanhakantaista prosessiteollisuuden yritystä, ylimielinen ajattelutapa lienee levinnyt laajemmallekin, hallituspolitiikkaan saakka. Tuntuu merkilliseltä, koska valtioneuvostosta sentään löytyy kovinkin oppinutta väkeä. Pääministerille ei kukaan ilmeisesti uskalla lausua totuutta. Tosin mennä viikolla keskustan yksi nuorisopomo sanoi suorat sanat, mutta hänet saman tien vaiettiin – maan tavan mukaisesti.

Päätoimittaja Atte Jääskeläisen moitittava työskentelytapa selittyy tiedotuskentän valtaisalla muutoksella, joka ei ole jättänyt Yleäkään ilman kolhuja. Perinteellinen lehdistö työskentelee kovassa puristuksessa. Lehdet ovat siirtyneet nettiin, maakuntien ns. kakkos- ja kolmoslehdet ovat lähes kadonneet ja tiedotuskentän on korvannut sosiaalinen media: hyvä renki, mutta sitäkin kehnompi isäntä.

”Herraonni” ei ole viime vuosina suosinut Yleä korkeissa nimityksissä. Aikaisemmin taloa pääjohti useimmiten journalisti tai kulttuuripainotteinen henkilö. Vuonna 2010 toimitusjohtajaksi valittu kauppatiet.maist. Lauri Kivinen tuli tehtäväänsä Nokia Siemens Networkista. Yhtiö sai maailmalla sangen negatiivista huomiota Iran-kauppojensa vuoksi. Jopa yhdysvaltalainen oikeistokonservatiivinen Washington Times kritisoi ankarasti kauppoja. Suomessa ennen nimitystä lukuisat kansalaisjärjestöt ja puolueet, keskustapuoluetta myöten, arvostelivat Kivistä. Nyt asia tuntuu tyystin unohtuneen. Vain yleläiset tuntevat nahoissaan karun tilanteen.

Sananvapauden rajoittamisyritykset tulevat esille mitä moninaisimmissa muodoissa, joista uhkailut ovat ilkeimpiä. Suomi kuuluu eturivin maihin sananvapaudessa, mutta pisteet tippuivat Terrafame-uutisoinnin vuoksi. Päättäjien kaikilla tasoilla tulisi ymmärtää, että tiedotusvälineiden rooli vallanpitäjien vahtikoirana on mitä keskeisin. Mikäli se puuttuu, ei demokratia menesty eikä ainakaan kehity.

Yle tekee kaikesta huolimatta hyviä ohjelmia, joita kuunnellaan ja katsellaan ilomielin. Toivotaan työrauhan palaavan taloon. Väärintekijöiden toimet pitää tutkia ja tarvittaessa hutkia heidät.

Seppo Saari

euralainen toimittaja

25.5.2017 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala