Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Suomi-juhlaan naisnäkökulmaa

Kuva: Suomi-juhlaan naisnäkökulmaa

Kuvataiteilija Johanna Oraksella on vuosi täynnä työtä ja näyttelyitä. Hän viettää itse 25-vuotistaiteilijajuhlavuottaan ja osallistuu monin näyttelyin myös Suomen satavuotisjuhlaan, teemalla ”Sivellin, joka soi Suomelle”.

Satakunnan Kotien Puolesta -yhdistyksen 51 retkeläistä saivat tilannekatsauksen Johanna Oraksen taiteesta ja näyttelyistä vieraillessaan hänen ateljeessaan ja kodissaan Koski Tl:ssä 20. huhtikuuta.

Uudet teokset ammentavat aiheensa suomalaisuudesta, kansantarujen symboliikasta ja Kalevalasta.

– En olisi kaksi vuotta sitten uskonut, että inspiroidun Kalevalasta.

Hän on pyrkinyt nostamaan kansalliseepoksesta esiin sellaisia aiheita, joita ei ole aikaisemmin kuvattu tai pyrkinyt kuvaamaan tuttuja aiheita uudella tavalla. Joten Gallén-Kallelan kuvitusten tielle ei ollut syytä lähteä, mutta ei myöskään modernille linjalle, vaan Kalevalan symbolit ja mytologia tulevat parhaiten näkyviin esittävässä muodossa.

Muita aiheita ovat muun muassa karhun synty, moderni Suomi-neito ja suomalainen kahvilakulttuuri.

– Teen Suomi-kuvaa naisnäkökulmasta. Kuva on ollut tähän asti melko miesvoittoinen ja sotaisa.

Satakunnan Kotien Puolesta -yhdistys kävi torstaisella retkellään tutustumassa myös Nautelan kartanoon Liedossa, ja ennen kotiin paluuta käytiin vielä ostoksilla sisustus- ja lahjatavaraliike Loviisan Aitassa Ruskossa.

Heli Kokko

27.4.2017 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala