Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kristiina Salosen kova äänimäärä siivitti demarit voittoon Raumalla

Kansanedustaja Kristiina Salosen saama yli 2 000 äänen huikea kannatus siivitti sosialidemokraatit vaalivoittoon Raumalla. SDP lisäksi kannatustaan 5,2 prosenttiyksikköä 39,9 prosenttiin. Rauman supistuvassa kaupunginvaltuustossa demarien paikkamäärä pysyy 18:ssa, kun esimerkiksi kokoomus menetti kolme paikkaa.

 

Demarit lisäsivät kannatustaan saman verran kuin kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset hävisivät Raumalla.

- Vaalivoittomme salaisuus on hyvissä ehdokkaissa sekä tekemässämme oikeudenmukaisessa politiikassa raumalaisten hyväksi, sanoo Rauman sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Sari Seimelä.

Hän on kiitollinen siitä, että pitkän empimisen jälkeen Kristiina Salonen lopulta lähti ehdokkaaksi.

- Hänen äänimääränsä veti mukanaan pari lisävaltuutettua.

Salosen äänimäärä oli 2 096, kun SDP sai Raumalla kaikkiaan 7 342 ääntä.

Toki moni muukin ehdokas veti mukavan äänimäärän. Jari Laihonen sai yli 550 ääntä, ja yli 300 äänen ehdokkaita oli useita.

Jukka Vilponiemi

Lue koko juttu torstain Uudesta Ajasta tai näköislehdestä. 

13.4.2017 08:36

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala