Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Mattila kun ampaisee ylös vuoteestaan

Kuva: Mattila kun ampaisee ylös vuoteestaan

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila liittyi mennä viikolla Suomen valopäiden kerhoon. Nimellistä noin 1.5 miljoonan euron palkkaa Elisan toimitusjohtajana nauttiva Mattila on aamutoimia suoritellessaan saanut päähänsä, että tavalliset palkansaajat ml. Elisan väki, nauttivat 10-15 % liikaa palkkaa. Tiedot eivät kerro oliko tuolloin paikalla hänen vaimonsa lähetystöneuvos Anne Huhtamäki. Todennäköisesti Veli-Matti oli kuitenkin yksin ja ajatukset olivat edellisen illan poikaporukan saunaillan tuotoksia.

Keitä tuohon saunaporukkaan kuului ja oliko sellaista lainkaan; sitä emme saa koskaan tietää. Mattila sai kuitenkin heti rohkaisevia kannustuksia ajatuksilleen. OP-pankkiryhmän johtaja Reijo Karhinen tiesi twiitissään, että ”tarvitsemme lisää ketteryyttä. Se edellyttää luottamuspääomaa&uudistumista” (Yle 12.3.17). Viisas twiitti Reijolta, mieheltä joka tienasi vuonna 2015 suunnilleen saman verran kuin Mattila. Herrojen selitykset ja selittelyt jälkikäteen vain pahentavat tilannetta. Putouksen Aina Inkeri Ankeista lainaten annan heille hyvän neuvon ”Hiljaa”.

Saunaporukoista tutuksi on tullut myös Suomen tavoitelluin poikamies: Hjallis Harkimo. Kateelliset väittävät, että Hjallis olisi päässyt veikkauksen hallitukseenkin, jonkun nimekkään saunakaverinsa avulla. Se tuskin voi pitää paikkaansa, sillä nimityksestä vastasi tässä tapauksessa itse pääministeri, Kempeleen komeetta Juha Sipilä, joka asuu Hjalliksen naapurissa Sipoossa. Hjalliksen asiantuntijuutta ei kuitenkaan kukaan epäile, saahan Jokerit Veikkaukselta 200 000 euroa sponsorirahaa vuodessa (IL 3.3.17) Hjallis Harkimo omistaa KHL -seura Jokereista 51 %.

Parin avioliiton ja vuonna 2011 purkautuneen kihlauksensa (Helena Säkkinen) jälkeen ei Hjallista ole saatu (h)jallitettua naisten puolelta. Itselläni on viimeinen näköhavainto parin vuoden takaa Porin Jazzeilta, jolloin Hjallis viihtyi kansanedustaja Susanna Kosken seurassa tupakalla.

Mattilan keväthuumaus muistuttaa likeisesti Tapio Rautavaaran levyttämää Anttilan keväthuumaus -kappaletta, joka alkuperäiseltä nimeltään on Sjösala vals. Uskoisinkin, että tämä laulu on ollut saunaillan lisäksi Mattilan innoittajana ajatuksilleen työtätekevien palkkojen laskemiseen. Ohessa kyseisen laulun kolmas säe, joka kertoo olennaisesti mitä tulee tapahtumaan, kunhan Mattilan ja kumppaneiden toiveet toteutuvat.

”Anttila on vanha, mutta tanssii hän vain, häll´ on paljon huolia ja rahat on tiukalla.

Harvoin saa hän huilia, työtä piisaa ain. Millä hän pärjää, ei tiedetä lain. Tietänee sen kuikka, joka saimen suulla sous´, peippo sekä orava, joka oksallensa nous´ Tietäneet sen kukkaset, jotka loistavat kevätniityllä: Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu”.

Menestystä kuntavaaleihin kaikille ehdokkaille. Unohtakaa Mattilat ja kumppanit; tehkää kunnastanne sellainen, että kaikki tuntevat olevansa samassa veneessä.

Jukka Pirttinen

Satakunnan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja

23.3.2017 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala