Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Leikkaukset vievät tuhansia paikkoja ammatillisesta koulutuksesta

Hallitus joutuu ensi viikolla vastaamaan kaikkien oppositiopuolueiden allekirjoittamaan välikysymykseen ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Opposition mukaan hallituksen päättämät 190 miljoonan euron leikkaukset heikentävät koulutuksen laatua ja nuorten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan.

 

Oppositio huomauttaa, että ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkojen määrä laskee kuluvana vuonna viidellä tuhannella. Vuoden 2014 tasoon verrattuna aloituspaikkoja on 7000 vähemmän.

Satakunnastakin hupenee satoja aloituspaikkoja.

Opetusalan ammattiliiton OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan leikkausten kokonaisvaikutukset tuntuvat pahimmin tänä ja ensi vuonna.

- Pahinta ovat leikkaukset lähiopetuksesta. Aikoinaan lähiopetusta oli 36-38 tuntia viikossa. Nykyisin sitä saa alimmillaan 14 tuntia viikossa. Tavallinen määrä on 22 tuntia, Luukkainen kertoo.

Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että tutkintoa tavoittelevien 16-18-vuotiaiden pitäisi käydä seminaareissa opiskelemassa ja lueskella kirjastoissa.

- Kun koulutuksen järjestäjillä ei ole rahaa, eivät he sitä mistään taio. Ja sitten junioreiden pitäisi täydentää opintojaan itsekseen. Höpö-höpö, Luukkainen tuhahtaa.

Lue lisää torstain Uudesta Ajasta tai näköislehdestä. 

9.3.2017 07:57

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala