Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

THL: Lapsiperheiden köyhyys lisääntyy

Lasten ja lapsiperheiden köyhyys on alkanut jälleen yleistyä muutaman vuoden vähenemisen jälkeen. Köyhyyden kasvu on viime vuosina ollut jyrkintä kahden huoltajan pikkulapsiperheissä. Toimeentulo-ongelmat heijastuvat lapsiperheissä parisuhteen ongelmina sekä monenlaisina huolina vanhemmuudesta ja lapsista.

 

Tulokset käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina julkaistusta tutkimusraportista, jossa on analysoitu lapsiköyhyyttä Suomessa 2010-luvulla.

Lapsiperheiden köyhyysaste kasvoi vuoteen 2007 asti kolminkertaistuen vuoteen 1995 verrattuna, ja se on 2010-luvulla pysynyt noin kymmenen prosentin tasolla. Vuonna 2014 köyhiä lapsiperheitä oli 63 400, ja niissä eli 126 000 lasta. Viisi prosenttia lapsista asuu perusturvan varassa elävissä perheissä.

– THL:n aiempi tutkimus on osoittanut, että pikkulapsiperheiden köyhyys on vaarallisinta, sillä se heijastuu kaikkein useimmin vielä aikuisiälläkin. Siksi on huolestuttavaa, että köyhyys on nyt kasvanut juuri pienten lasten perheissä, toteaa tutkimuspäällikkö Minna Salmi.

Lapsiperheköyhyyden taustalla on työttömyyttä, niukkaa koulutusta ja työelämän muutos. Köyhien lapsiperheiden huoltajat ovat selvästi muiden lapsiperheiden huoltajia useammin vailla ammatillista koulutusta. Korkea koulutuskaan ei enää välttämättä suojaa köyhyydeltä, sillä köyhissä lapsiperheissä on selvästi aiempaa useammin korkeakoulutettu huoltaja.

Lapsiperheiden toimeentuloa ovat heikentäneet myös tulonsiirtojen reaaliarvon aleneminen sekä monet verotuksen ja maksujen muutokset. Yhteiskunnan tuki lapsiperheille ei noussut kasvun vuosina, mutta lamavuosina 1990-luvun alussa ja 2010-luvulla lapsiperheiltä on leikattu.

Perheiden toimeentulo-ongelmat heijastuvat lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointiin monin tavoin. Jos toimeentulo on hankalaa, vanhemmilla on muita lapsiperheitä useammin parisuhdeongelmia ja he ovat useammin huolissaan omasta jaksamisestaan ja taidoistaan lastensa vanhempina. Vanhemmilla on myös yleisemmin huolia lastensa terveydestä, elämäntavoista, tunne-elämästä, sosiaalisista suhteista ja käyttäytymisestä sekä lapsen oppimisesta.

15.12.2016 13:01

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala