Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Satakunnan uusi maakuntajohtaja saa aluksi 1,5 vuoden pestin

Satakuntaliitolle viikon kuluttua valittava uusi maakuntajohtaja saa aluksi lupauksen vain 1,5 vuoden pestistä, sillä maakuntauudistuksen myötä presidentinvaalien yhteydessä tammikuussa 2018 valittava uusi maakuntavaltuusto laittaa viran uuteen hakuun.

 

Nykyisen maakuntavaltuuston ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Tapio Huhtanen (kesk) huomautti asiasta Porissa keskiviikkona pidetyssä maakuntauudistuksen informaatiotilaisuudessa.

Joskin uusi maakuntalaki on vielä keskeneräinen, on kuitenkin varmaa, että vuoden 2018 presidentinvaalien yhteydessä Satakuntaan valitaan 69-jäseninen maakuntavaltuusto. Valtuuston jäsenmäärä perustuu maakunnan asukaslukuun.

Maakuntavaltuuston rooli on vielä osin hakusessa sekä uudessa laissa että Satakunnan omassa mallissa. Huhtasen mukaan on kuitenkin selvää, että uusi maakuntavaltuusto laittaa maakuntajohtajan viran silloin hakuun.

- On sitten nyt valittavan maakuntajohtajan asia, hakeeko hän virkaa uudelleen, Huhtanen sanoi.

Nykyinen maakuntavaltuusto valitsee eläkkeelle jäävää Pertti Rajalaa seuraavan uuden maakuntajohtajan 16. joulukuuta. Loppusuoralla on neljä hakijaa.

7.12.2016 16:12

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala