Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Markku Hermonen suuntaisi resursseja toisin

Kuva: Markku Hermonen suuntaisi resursseja toisin

Porin Linjat Oy:n toimitusjohtaja Markku Hermonen kertoo kuluneen vuoden menneen yhtiössä toiminnallisesti ja taloudellisestikin muuten melko hyvin, mutta matkustajamäärät eivät ole valitettavasti lähteneet kasvuun.

– Matkustajamäärät jäävät viime vuoden tasolle. Tavoittelimme tälle vuodelle 1,65 miljoonan matkustajan määrää, ja elokuun lopussa oltiin vajaassa miljoonassa. Uskon että pääsemme 1,6 miljoonaan, koska loppuvuosi on aina vilkas koululaisten lomiin saakka.

Hermosen mukaan yhtiö ei pysty tällä hetkellä tarjoamaan sellaisia palveluita kuin se haluaisi.

– Resursseja pitäisi suunnata toisin, tarjontaa pitäisi suunnata sinne, missä ihmisetkin liikkuvat, eli tiheästi asutuille alueille, että olisimme oikeasti kilpailukykyisiä henkilöautoihin nähden.

Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi vuorotiheyden lisäämistä keskustassa ja sen lähialueilla.

Monen vuoden jälkeen on Hermosen mielestä kuitenkin havaittavissa myönteistä pöhinää. Iso asia on citylinja, joka on tarkoitus aloittaa ensi vuonna. Citylinja tarkoittaa tiheää bussiyhteyttä rautatieasemalta, tulevaisuudessa matkakeskuksesta, Pohjoisrannalle.

– Jos me saisimme päättää, citylinja ulottuisi myös keskussairaalaan ja ajaisimme Promenaditunnelin ali pikkubusseilla, mutta jos tämä ei käy, tulee aikatauluongelmia.

Heli Kokko

14.10.2016 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva