Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Hampaaton ay-liike

Satakunnan kansan toimittaja Ville Hammerberg kirjoitti (sk 20.9.) Porin kaupungin lomautuksiin liittyen, että ”Porilainen ay-liike on ollut lomautusten äärellä kuin märkä villasukka. Protestointi on jäänyt muodon vuoksi tehtyihin oikaisuvaatimuksiin”.

 

Olen muutamia kirjoituksia ja puheita pitänyt siihen liittyen, että pääministeri Juha Sipilä onnistui täydellisesti harhautuksessa tuottavuusloikan osalta. Valtaosa kansasta ja melkoinen osa jopa ay- liikkeestä on sitä mieltä, että maamme tila johtuu julkisesta sektorista. Jotenkin tuntuu, että tämä seikka unohtuu joko tahallisesti tai vahingossa toimittajilta sekä välillä meiltä aktiiveiltakin.

No mitä me sitten olemme tehneet kaupungin palveluiden ja meidän jäsentemme eteen? Toin esille kirjeessäni kaupungin hallitukselle, että hallintokuntiin annettiin vain kaksi viikkoa aikaa käydä neuvotteluja säästöistä. Kaupunginhallitus ei tästä välittänyt.

Olen myös tiedottanut kaupunginhallitukselle laskeneeni, että tonttien myynnistä tulee ihan varovaisten arvioidenkin mukaan ns. ei-budjetoitua tuloa yli 6 miljoonaa euroa. Uskon luvun päätyvän yli kymmeneen miljoonaan euroon. Kaupunginhallitus ei reagoinut.

Pääluottamusmiehille ja neuvotteluihin osallistuneille toitotettiin, että hallintokunnissa virkamiehet ovat tehneet esitykset virkavastuulla ja kaupunginhallitus tekee lopulliset päätökset ja mahdolliset rajaukset. Säästötarpeen oikeellisuutta tai perusteita ei kaupunginhallitus kiistänyt. Yt-neuvotteluissa orjallisesti noudatettiin ohjeistusta säästöjen hakemiseksi käyttötaloudesta.

Teknisellä puolella tämä johtaa varsin erikoisiin säästötoimenpiteisiin. Investointirahoista tullaan maksamaan osa palkoista. Rakentamisyksikön kohdalla puhutaan 7,5 miljoonasta eurosta. Nyt yksikön työntekijöitä on lomautettuina tai talkoovapailla ja kiireellisiä töitä olisi enemmän kuin koskaan. Niinpä näitä töitä teetetään ulkopuolisilla eli maksetaan muille töiden tekemisestä. Käytännössä tästä seuraa se, että teknisellä puolella säästöt tulevat jäämään nolliin. Haitat sen sijaan menevät miinuksen puolelle, koska joitakin vähemmän kiireellisiä töitä jätetään tekemättä.

Mitä ay-liike olisi voinut tehdä enemmän kuin nyt on tehnyt? Päätökset lomautuksista ja yt-neuvottelujen käynnistämisestä (13 miljoonan euron säästöjen saamiseksi) syntyivät yksimielisesti. Loppumetreillä äänestettiin vähän lomautusten rajauksista.

Itse olen suunnannut katseen tulevaisuuteen. Maan hallituksen esitys talousarvioksi ensi vuodelle laskee hoitajamitoitukset 0,4:än. Hallitus tavoittelee pelkästään tällä muutoksella jo yli 50 miljoonan euron säästöjä ja ottaa ne vähentämällä kuntien valtionosuuksia. Tämän muutoksen huomioiminen talousarvioissa yhdessä muiden heikentyneiden näkymien kanssa tarkoittaa n. yhden prosenttiyksikön painetta veroprosenttiin.

Poria on johdettu nyt lähes kahdeksan vuotta oikeiston voimin. Ensi vuonna vaalien jälkeen ollaan saman keskustelun alla, mikäli Poria johdetaan vielä seuraavatkin neljä vuotta oikeistosta.

Kaikki edellä kuvattu johtuu poliittisesta päätöksenteosta. Ay-liike ei voi olla vastuussa siitä, miten maata johdetaan ja niiden päätöksien seurauksista kuntalaisten palveluihin. Porin kohdalla voi vielä todeta, että kaupunginhallituksen pöydän ympärillä istuu liuta Winnovan yt-neuvotteluissa olleita henkilöitä, jotka haluavat tuoda samaa johtamistapaa myös julkisiin palveluihin. Poliittinen päätöksenteko kuuluu kaupunginhallitukselle, ei ay-liikkeelle.

Tommi Raunela

23.9.2016 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva