Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Rahat on loppu!

Porin kaupungin poliittisten ryhmien ryhmyrit pohtivat parhaillaan kaupungin taloutta ja organisaatiomuutosta.

Poliittiset ryhmät ovat KH:n johdolla hakeneet ratkaisuja talouden elvyttämiseksi tälle vuodelle, mutta myös tulevalle 2017 talousarviolle. Kaupunginhallitus näki kaupungin talouden ajautuvan kovalla vauhdilla jälleen kerran alijäämäiseksi, koska rahat on loppu.

 

Millä paikataan? Otettiin hätävarjeluksi henkilökunnan lomautukset, tavoite löytää säästöjä 13 miljoonaa. Lomautukset tuottavat vain -nykyisen laskelman mukaan -vain 4,7 miljoonaa- lisää säästökohteita pitää löytyä. Lomautukset eivät ole olleet helppo toimenpide etenkään meille sosialidemokraateille, siinä kävi juuri niin kuin KV:n ryhmässä todettiin, lomautusten käytännön toteuttaminen on erittäin vaikeaa siten, että sillä ei tehdä lainvastaisia toimenpiteitä. Lomautuslinjaa ovat joutuneet hakemaan hallintokuntien päälliköt kiireellisillä aikatauluilla ja jälkikäteen lomautuspäätösesitykset on tuotu hallintokuntien luottamushenkilöiden käsittelyyn. Tämä on aiheuttanut lautakuntien luottamushenkilöissä tuntuvaa arvostelua, koska he juuri joutuvat käytännössä vastaamaan kuntalaisten ja kunnantyöntekijöiden kritiikkiin.

On muistettava, että lomautus ei korjaa muuta kuin sen hetkisen tilanteen pysyvää käytännön säästöjä sillä ei saavuteta. Lomautusten käyttö osoittaa myös sen, että kaupungin luottamusmiesjohto, kuin virkamiesjohto on hakenut ratkaisuja helpomman menetelmän kautta. Mutta mitä ensi vuonna? Meille sosialidemokraateille ei kannata tulla ensi vuonna esittämään talouden tasapainotukseen lomautuksia. Muita pysyviä keinoja pitää neuvottelupöytään löytää.

Organisaatiouudistus on kaipaa valmisteluvauhtia. Tässäkin lomautukset ovat hidastaneet valmistelua. Mihin suuntaan mennään organisaation rakenteellisessa mallissa se malli pitää hyvin pian löytää valtuustoryhmien yhteisissä neuvotteluissa. Aika alkaa käymään vähiin, koska kuntavaalien 9.4.2017 jälkeen meillä pitää organisaatio astua voimaan. Kieltämättä ryhmien välissä neuvotteluissa on edetty, mutta päälinjat tulee päättää mahdollisimman pian.

Olen aina sanonut, että pormestarimalli lisää kuntalaisdemokratiaa siihen me sosialidemokraatit olemme halunneet asioita viedä. Keskushallintomalli eli päätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja lisää mahdollisesti puoluesidonnaista käytäntöä, tietenkin se riippuu henkilöstä osaako hän toimia siten, että ottaa kaikki näkökulmat huomioon.

Valtuustosopimuksessa on todettu, että organisaatiouudistuksen kautta palkkio- ja palkkausmenot eivät saa kasvaa. Ne eivät kasva jos organisaatio pienenee viiteen lautakuntaan, hallintokuntia yhdistetään ja samoin virkakoneiston henkilömäärät pienenevät, kuitenkin vasta eläketapahtumien jälkeen. Luottamushenkilömäärät pienenevät ja sitä kautta tulee myös palkkioiden kautta säästöjä.

Nyt on juhlan aika.

Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö täyttää 110- vuotta 9.9.2016. Kansanjuhlaa pidämme kaikille satakuntalaisille Porin torilla lauantaina 10.9.2016 klo 12.00-14.00. Toivotan kaikki tervetulleeksi katsomaan ja kuuntelemaan meidän ohjelmatoimikunnan kätten työtä. Aatteemme on vahva ja siltä pohjalta teemme kunnallispolitiikka, valmistautumalla tuleviin kunnallisvaaleihin 9.4.2017. Tervetuloa!


Esa J.Wahlman
Porin kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtja

9.9.2016 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva