Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Sata-soten edistyminen sai kehuja ministeriöstä

Sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Satakunnassa sai valtin virkamiehiltä kehuja, kun maakunnan sote-valmistelijat ja ministeriöiden edustajat keskustelivat Porissa uudistuksen etenemisestä. Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajan Kirsi Varhilan mukaan Satakunnassa on päästy liikkeelle nopeasti ja keskitytty heti palvelujen kehittämiseen.

 

Ylijohtaja Varhila sekä valtakunnallisen sote-uudistuksen muutosjohtaja Sinikka Salo valtiovarainministeriöstä olivat Porissa kertomassa uudistuksen valtakunnallisesta etenemisestä sekä kuulemassa, miten hanke on edennyt Satakunnassa.

Molempien mielestä Satakunnassa ollaan hyvässä vaiheessa, ja Sinikka Salon mukaan Sata-sotessa on löydetty sellaisia uusia ratkaisumalleja, joita voidaan viedä opiksi muihinkin maakuntiin.

- Erityisen hienoa on se, että Satakunnassa ollaan jo tässä vaiheessa aloittamassa kuntakierrosta, jossa myös sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjille eli kuntalaisille kerrotaan. mistä oikein on kysymys.

Sata-soten palvelurakennetyöryhmän puheenjohtajan, Porin perusturvajohtajan Terttu Nordmanin mukaan kuntakierros aiotaan toteuttaa Satakunnassa alkavan syksyn aikana.

26.8.2016 07:26

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva