Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Jäljen jättää jokainen

Kuva: Jäljen jättää jokainen

Suomen siirtyessä todelliseen lomakauteen on usein kerrottu kaiken todellisen toiminnan pysähtyvän hetkeksi. Kaikki ovat ladanneet kovia odotuksia kesäsuunnitelmille, ja tuo koko repertuaari tulisi saada vietyä läpi noiden muutamien viikkojen aikana, jota myös lomaksi kutsutaan. Olenkin nyt nostamassa näiden muutamien viikkojen merkitystä yhä tärkeämmäksi muun muassa maakuntamme ja kaupunkien houkuttelevuuskilvassa, joka ei näissä hallinnon hankkeissa ole niitä vähäpätöisempiä.

Kun suomalaiset laskevat, että kaikki asiallinen ja älykäs kehittyminen ihmisten välillä tapahtuu virallisesti neuvottelemalla, niin todellisuudessa oman havaintoni mukaan kehitys on paljon edistyksellisempää kun asioihin uskalletaan välillä suhtautua kevyemmin ja kaavoja rikkoen. Ei ole monessakaan yhteisössä enää uutinen, että kun väki kutsutaan koolle erilaiseen ympäristöön ja oikein luvalla sanoen keskustellaan tulevaisuudesta ylänappi auki, niin sen paatuneimmankin synkistelijän kasetti on kääntynyt positiivisempaan vireeseen.
Tästä onkin helppo siirtyä tuohon houkuttelevuuteen ja siihen, mitä tekemistä sillä on kesälomakaudella. Kuten tiedämme, meidän henkinen vireemme vuoden aikana vaihtelee voimakkaasti pelkästään vuodenaikojen vuoksi. Sen tähden maakuntamme ja kaupunkiemme tarjontaa tulisi rakentaa siten, että jokaiselle vuodenajalle olisi tarjolla niitä kevyempiä vaihtoehtoja ja ohjelmia, jotka ihmiselon aikana ovat niitä voimia tuovia kokemuksia jatkuvan pönöttämisen rinnalla.
Elävänä esimerkkinä tästä on kansallisen vertailun kestävä maakuntamme kulttuuritarjonta kesäkauden aikana. Se on minusta niitä parhaita ikkunoita maailmalle siitä, miten maakunnassa noin muuten menee ja minkälaista väkeä siellä asustaa myös synkän talven yli. Kun aikanaan myös Rauman seudulla on pohdittu, miten esimerkiksi nuoria ja lapsiperheitä saataisiin asettumaan tänne hyvien palveluiden ja lyhyiden välimatkojen seudulle, niin väitän näiden asiallisten perusteluiden takana vaikuttavan vieläkin enemmän hyvät mielikuvat ja muistot alueesta.
Tästä haluan nostaa esille takaisin kotiin palanneen kesätapahtuman, Raumanmeren juhannuksen. Se on osalle edelleen suuria tunteita aiheuttava nuorten tapahtuma, josta ei jää jäljelle kuin roskaa ja unettomia öitä. Itse kuitenkin näen asian aivan toisin, enkä ole mielipiteeni kanssa totisesti yksin. Kaikki tämä nuoriso, joka keskikesää paikkakunnallemme tulee juhlistamaan, kokee ystävineen täällä hauskoja hetkiä hahmottaen myös sen, missä kohtaa kartalla tämä hauskuus aikanaan koettiin. Useammankin yrittäjän suulla on todistettu, että näiden juhlien osallistujat ovat myöhemmällä iällä myös hakeutuneet Raumalle töihin, kun ensimmäiset kokemukset paikkakunnasta olivat positiivisia. Tästäkin syystä toivon tulevien asiasisällöllisten projektisuunnitelmien lisäksi muistettavan sen, että ihmiset ja erityisesti paikkaansa ja asuinsijaansa harkitsevat nuoret perheet perustavat valintojaan entistäkin enemmän kokemusten ja hyvän pöhinän varaan pelkkien faktatietojen taikka työllisyysnäkökulmien sijasta.
Kuten kokeneemmat ovat minua valistaneet, niin eivät edellisetkään sukupolvet lähteneet tansseista aina järkisyistä saatille, vaan tunne ohjasi toimintaa ja askelmerkkejä pitkälle tulevaisuuteen. Näinhän tuo ihmiselo toimii nykyiselläänkin.
Kokemusrikasta kesää kaikille.

Kalle Leppikorpi

1.7.2016 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva