Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ei me olla apinoita

Apina syntyy apinana ja ihminen syntyy ihmisenä, kirjoittaa korkeasti koulutettu kansanedustaja – ja kieltää ihmisen evoluution.

 

Kun ensimmäiset neandertalinihmisen jäänteet löydettiin 1856, väite jonka mukaan kyseessä olisi ihmisen esi-isä, oli skandaali. Charles Darwinin Lajien synty julkaistiin 1859.

Noin 160 vuotta sitten ajateltiin, että ihminen ei missään tapauksessa voinut periytyä eläimestä. Näköjään jotkut ajattelevat näin edelleen.

Ihmisen sukupuu täydentyy ja muuttuu koko ajan, ja tutkijoillakin on erilaisia näkemyksiä, mutta evoluutiota ei sentään kiistetä.

Tämänhetkisen tiedon mukaan neandertalit elivät Euroopassa ennen nykyihmistä, Homo sapiensia. Laji hävisi kokonaan noin 30 000–40 000 vuotta sitten. Geneettisesti meissä jokaisessa on silti 1–4 prosenttia neandertalinihmistä. Tämän selvitti ruotsalainen tutkija Svante Pääbo 2010. Jossakin Lähi-idän alueella jotkut homosapiensit lisääntyivät neandertalilaisten kanssa. Loppu on esihistoriaa.

Viime aikoina on ollut paljon kirjoituksia uusista fossiililöydöistä. Etelä-Afrikasta on hiljattain löydetty uusi ihmistä muistuttava laji.

”Merkittävä fossiililöytö saattaa mullistaa käsityksiä ihmisen esihistoriasta”, kertoi Helsingin Sanomat 10. syyskuuta.
Uuden lajin sanotaan olevan nimeltään homo naledi. Laji on luokiteltu samaan homo-ryhmään, johon nykyihminen kuuluu, mutta vielä ei osata sanoa, mikä tämän uuden homo-suvun edustajan paikka on ihmisen sukupuussa. Homo naledi on kooltaan vain puolitoistametrinen.

Tiede-lehdessä 9/2015 kerrotaan puolestaan toisesta pikkuotuksesta. Indonesiaan kuuluvasta Floresinsaaresta löydettiin 2003 tuntematon ihmislaji, jota alettiin nimittää hobitiksi sen pienen koon takia. Floresinihmiset olivat vain noin metrin mittaisia.

Erikoiseksi löydön teki aika ja paikka: todettiin että ensimmäiseksi löydetty ja tarkimmin tutkittu The Little Lady of Flores, Flo, kuoli Aasiassa vain 18 000 vuotta sitten. ”Anatomiansa perusteella sen olisi pitänyt elää Afrikassa ainakin miljoona vuotta aikaisemmin. Oppikirjoja olisi kirjoitettava uusiksi”, Tiedelehti ennusti.

Pakolaisvirran pyörteisiin osui kosmologi Kari Enqvistin blogi 17. elokuuta Iltalehdessä. Hän kirjoitti, että ”dna on ihmeellinen asia. Se paljastaa, että sekarotuisia ja oikeita ihmisiä erottava tekijä on Välimeri.

Hän kertasi, kuinka nykyihminen ja neandertalinihminen olivat lähtöisin samasta sukupuusta mutta kuinka niiden haarat olivat erkaantuneet toisistaan jo satojatuhansia vuosia aiemmin. ”Eriytyminen ei kuitenkaan estänyt näiden kaukaisten sukujen välistä vispilänkauppaa.”

Nykyeurooppalaisten lisäksi aasialaiset kantavat perimässään muutaman prosentin verran neandertalinihmisen geenejä.
”Sen sijaan Saharan eteläpuolen ihmiset ovat putipuhtaita nykyihmisiä. Heidän geeneistään ei löydy jälkiä neandertaleista. Rotupuhtaudesta vaahtoavien tulisi siis arjalaisten sijasta ihannoida vaikkapa Nigerian Joruboita.”
Enqvist piruilee vielä neandertalien katoamisesta: ”Ehkä neandertalit eivät yksinkertaisesti olleet riittävän ketteriä ja neuvokkaita. Ehkä he olivat muutosvastarintaisia.”

Homo naledi eli tutkijoiden mukaan arviolta kolme miljoonaa vuotta sitten Afrikassa. Näköjään joissakin meissä on myös tätä esi-isää, ainakin kuvaannollisesti: homo naledilla oli appelsiinin kokoiset aivot.

Heli Kokko

2.10.2015 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala