Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Joulun tuskaa

Kuva: Joulun tuskaa

Joulu on kristikansalle Jeesuksen syntymän juhlaa. Ihmiset hiljentyvät riemuitsemaan, vaikka hiljentyminen ja riemuitseminen tavallaan sulkevat pois toinen toisensa.

Joulun pitäisi siis olla sanomineen, lahjoineen, valoineen ja ruokineen iloinen asia, ja sitä se toki suurelle osalle kansaa onkin. Mutta todellisuudessa joulu on myös suuren tuskan aikaa.

Tuskaa saattaa kokea moni yksinäinen, joka saa seurata sivusta, kun perheet, suvut tai ystävät kokoontuvat viettämään joulua. Toki yksinäisyys on joillekin tietoinen ratkaisu, mutta yhä enemmän on myös niitä, joille yksinäisyys on pakon sanelemaa. Heille joulu ei välttämättä poikkea arjesta juuri millään lailla.

Tuskaa koetaan monessa vähävaraisessa perheessä. kun rahat eivät riitä jouluilluusion ylläpitämiseen. Perinteistä yritetään pitää kiinni hampaat irvessä: ainakin lapsille pitäisi voida hankkia lahjoja, ja joulupöytään pitäisi saada kystä kyllä. Valitettavasti näitä perheitä on yhä enemmän.

Mutta tuskaa koetaan todennäköisesti myös monessa aivan keskivertoperheessä. jossa varallisuus mahdollistaa ehkä yltäkylläisenkin joulun vieton. Tuskaa tuottaa viikkoja kestävä valmistelu yhtä päivää ja iltaa varten: lahjat pitää hankkia, koti pitää siivota ja ruoat valmistaa. Hermo kiristyy, ja ponnistukset tuottavat välillä fyysistäkin tuskaa.

Tuskaa kokevat ne nuoret, jotka eivät innostu joulun vietosta perheen kanssa. Kaverit kiinnostavat enemmän kuin kolmen sukupolven yhteinen joulu. Tähän tuskaan toki nykyisin saa helpotusta, kun etenkin kaupungeissa baarit ovat avoinna jouluaattonakin.

Tuskaa koetaan evankelisluterilaisessa kirkossa, jota repii kiista avioliittolaista. On jopa puhuttu kirkon repeämisestä kahtia. Tosin tavallisessa seurakuntatyössä kiistat eivät ehkä näy lainkaan. Papit pitävät joulusaarnansa kuten tähänkin asti, ja kansa todennäköisesti ryntää joulukirkkoihin kuten ennenkin.

Tuskaa koetaan ehkä siinä Suomessakin kasvavassa ryhmässä, jossa ei tunnusteta kristinuskoa. Tuska ei kuitenkaan johtune heidän omasta uskonnostaan vaan siitä, että Suomi menee muutamaksi päiväksi lähes kokonaan kiinni. Palvelut eivät toimi, ja normaalin, vaikkapa islamilaisen arjen viettäminen joulun aikana on vaikeaa.

Kristikansan ei kuitenkaan pidä potea huonoa omaatuntoa, sillä kyse on jokaisen omasta valinnasta. Ongelmia kuitenkin on. Se on koettu mm. kouluissa, joissa viime päivinä on vietetty joulujuhlia, ja oppitunneilla on puhuttu joulusta ja valmisteltu sen viettoa. Kouluissa ei-kristityille lapsille on pitänyt joulujuhlien ajaksi järjestää muuta toimintaa, ja he eivät ole voineet osallistua edes jouluaskarteluihin.

Tuskaa kokevat ne, jotka eivät voi sietää joululauluja. Niiltä ei voi välttyä joulun edellä, mikäli kuuntelee radiota, katselee televisiota ja liikkuu kaupoissa.

Tuskaa kokevat kauppiaat, joiden joulumyynti ole sujunut odotetulla tavalla. Joulumyynnin odotetaan putoavan tänä vuonna 1,5 prosenttia viime vuodesta. Mutta ihmekös tuo. Kun tulevaisuus on epävarmaa, ei kaikkia rahoja haluta tuhlata jouluun.

Sen sijaan tuskaa ei tänä jouluna koe joulupukki. Hän pääsee kierrokselleen nyt Petteri-poron vetämällä reellä, koska koko Suomeen on satu valkoinen joulu.

Toivotan lukijoillemme koko Uuden Ajan tekijäjoukon puolesta hyvää joulua ja vähemmän tuskaista uutta vuotta 2015.

Jukka Vilponiemi

23.12.2014 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva