Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Parin tonnin kuukausipalkkaa ei kannattaisi kadehtia

Kuva: Parin tonnin kuukausipalkkaa ei kannattaisi kadehtia

Kaupungin työntekijät ovat joutuneet Porissa tulilinjalle. Joidenkin mielestä heitä on liikaa, he saavat palkkaa tyhjästä, ja palvelujen tehottomuutta pidetään samana kuin työntekijöiden tehottomuutta. Lisäksi uhkana on palvelujen ulkoistaminen. Porin JHL:n pääluottamusmies Tommi Raunela torjuu syytökset. Hänen mielestään keskimääräistä parin tuhannen euron kuukausipalkkaa ei kannata kenenkään kadehtia.

Porin teknisen palvelukeskuksen johto on esittänyt kaupungin rakentamisyksiköiden yhtiöittämistä. Tekninen lautakunta päätti tällä viikolla yksimielisesti hylätä esityksen tässä vaiheessa ja tehdä asiasta selvityksiä eri vaihtoehtojen välillä. Lautakunnan mielestä vaihtoehtoina voisivat olla myös toiminnan jatkaminen nykyisellään tehostustoimien kera tai liikelaitosmalli.

Porin perusturvan virkamiehet ovat esittäneet Himmelin vanhainkodin yksityistämistä. Siitäkin  nousi äläkkä. JHL ja edelleen myös sosialidemokraatit vastustavat tätäkin, vaikka oikeistopoliitikot antoivat yksityistämiselle muka siistimmän nimen ”ulkoistaminen”.

JHL on jättänyt kaupungille yt-neuvottelupyynnön koskien sekä teknistä palvelukeskusta ja perusturvaa. Ammattijärjestö haluaa selvityksen siitä, miten kaavaillut hankkeet vaikuttavat henkilöstön asemaan.

- Työnantajan on lain mukaan vastattava pyyntöömme ripeästi. Yt-neuvottelut on joko aloitettava, tai sitten on perusteltava, miksei niihin ole tarvetta, Raunela huomauttaa.

Lisäksi TPK:ssa huolena on ensi vuoden työohjelma, jonka pelätään johtavan lomautuksiin.

- Me odotamme nyt näitä vastauksia.

Jukka Vilponiemi

Juttu on kokonaisuudessan 28. marraskuuta Uudessa Ajassa. Siinä kerrotaan mm., että Raunelan mukaan etenkin naiset joutuisivat palvelujen yksityistämisen maksajiksi.

28.11.2014 08:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala