Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Rauman ja Euran kuntaliitosta pidetään mahdollisena

Rauman ja Euran kuntarakenneselvityksen työvaliokunta ja ohjausryhmä kokoontuivat 6.10. Rauman kaupungintalolla. Kokouksessa esitettiin kuntarakenneselvitystyöryhmien yhteenvedot, joissa todettiin kuntaliitoksen olevan tulevaisuuden kannalta potentiaalinen vaihtoehto toimintojen kehittämiseksi ja tehostamiseksi.

 

Kuntarakennetyöryhmien puheenjohtajat esittelivät uuden kunnan hyötyjä ja haittoja. Työryhmien mukaan kuntaliitoksen avulla olisi mahdollista turvata kuntalaisten lähi- ja peruspalvelut ja saada aikaan kustannustehokkuutta koko uuden kunnan alueella.

Kuntien valtuustokäsittely päätettiin siirtää marraskuulta tammikuulle, jolloin yhdistymissopimus olisi jo pidemmällä. Ensimmäinen yhdistymissopimusluonnos valmistellaan seuraavaan työvaliokuntaan, joka pidetään marraskuussa kuntalais- ja henkilöstötilaisuuksien jälkeen.

Jokaisessa kunnassa järjestetään kuntalaistilaisuus ja tietoa jaetaan myös selvitykselle avatuilla nettisivuilla osoitteessa kuntarakenne.raumanseutu.fi Kuntalaistilaisuudet pidetään Raumalla 30.10. ja Eurassa 4.11.

8.10.2014 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala