Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kauppakeskus Puuvilla avataan lokakuun lopussa

Satakunnan suurin kauppakeskus avataan Porissa Puuvillan kaupunkikorttelissa torstaina 30. lokakuuta. Avajaispäivistä odotetaan vilkkaita, arvion mukaan Puuvillassa tulee viikonlopun aikana vierailemaan yli 40 000 asiakasta.

 

– Ennakkotunnelmien perusteella Puuvilla kiinnostaa ei yksin porilaisia vaan laajasti koko Satakuntaa. Tavoitteemme on tehdä ensimmäisistä kauppapäivistä mahdollisimman sujuvia ja mieleenpainuvia. Puuvillaan on helppo tulla läheltä ja kauempaakin, kauppakeskusjohtaja Pasi Välimaa sanoo.
Puuvilla on saanut Aluehallintovirastotolta poikkeusluvan pitää kauppakeskus avoinna myös 1.11. Pyhäinpäivänä. Avajaisviikonlopun aikana tarjolla on elämyksiä ja kokemuksia kaiken ikäisille.
– Monia kiinnostaa myös Puuvillan ainutlaatuinen historia ja miljöö. Haluammekin pitää Puuvillan kaupunkikorttelin tarinaa elävänä ja esillä sen koko olemassaolon ajalta, Välimaa painottaa.
Kesän aikana ovat vahvistuneet sekä Kookenkä-myymälän että InDecon sisustus- ja lahjatavaraliikkeen avaukset Puuvillan kauppakeskuksessa.
Myös koko Satakuntaa palveleva Skanskan paikallistoimisto siirtyy Yrjönkadulta Puuvillaan. Muutto ajoittuu vuoden 2015 maaliskuulle.
Skanskan Puuvillan toimipisteessä tulee työskentelemään 10–15 projekti- ja suunnitteluohjauksen ammattilaista sekä Skanska Kotien asuntomyynnin edustus.

16.7.2014 12:52

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva