Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ulvila saa nuorten työpajan

Kuva: Ulvila saa nuorten työpajan

Ulvilassa ei ole tähän saakka ollut lainkaan nuorten työpajatoimintaa, mutta syyskuun alkupuolella sellainen vihdoin aloitetaan. Viime vuoden puolivälissä poliitikkojen aloitteesta virinnyt hanke on edennyt vauhdikkaasti sen jälkeen kun kaupunginvaltuusto ilman soraääniä myönsi sille varoja kuluvan vuoden talousarvioon.

Työpajatoiminta aloitetaan osoitteessa Siltatie 2. Pajan työvalmentajaksi on valittu Satu Pörsti. Lisäksi työpajan tiloihin siirtyvät Ulvilan kaupungin etsivät nuorisotyöntekijät Helena Virta ja Janne Eräpuro. Helena alkaa tehdä työpajalla puoliksi yksilövalmennusta ja puoliksi etsivää nuorisotyötä. Janne puolestaan keskittyy edelleen täysipainoisesti etsivään nuorisotyöhön.

Työpajatoiminnan tarkoituksena on löytää ja työllistää nuoria, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen jatkaneet opintojaan tai työllistyneet muutoin. Paja on tarkoitettu 16-29-vuotiaille, mutta lisäksi mukaan aiotaan ottaa muutama yli 29-vuotias pitkäaikaistyötön.
- Olemme arvioineet, että pajalla tulee olemaan 8-10 kävijää päivässä. Kaikki eivät tee pitkiä päiviä, alin työtuntimäärä on neljä tuntia. Jotkut käyvät pari kertaa viikossa, jotkut useammin. Pajalla tarjotaan nuorille maksuton aamupala.
- Pajan toimintaa kehitetään koko ajan. Tarkoituksena on muokata toiminta sellaiseksi kuin Ulvilassa tarvitaan. Toivomme, että työpajasta tulisi matalan kynnyksen paikka, jossa nuoret voisivat saada valmennusta säännölliseen elämään ja arkirutiineihin sekä apua työ- tai opiskelupaikan löytämiseen. Nuoria ohjataan pajaan kuntouttavan työtoiminnan, TE-keskuksen ja koulujen kautta, Helena Virta selvittää.

Työpaja aloittaa toimintansa vanhassa omakotitalossa, jossa on suojaisa pihamaa ja tilava ulkorakennus. Nuoret pitävät huolta pihasta, tekevät talossa pienimuotoista remonttia, siivoavat, käyvät kaupassa ja valmistavat ruokaa kaksi kertaa viikossa. Nämä arkiset askareet opettavat normaalia kodinhoitoa ja asioiden toimittamista.
- Tämän lisäksi tulemme tarjoamaan ikäihmisille palveluja, kuten ruohonleikkuuta, pensasaitojen siistimistä tai lumenluontia. Olemme saaneet yhteistyökumppaneiksemme vapaa-aikakeskus Kaskelotin kahvion sekä Koronan ylläpitämän kierrätyskeskuksen. Näihin paikkoihin pystymme sijoittamaan nuoria töihin. Myös Ulvilan kaupungin eri sektorit työllistävät nuoria, esimerkiksi liikuntatoimen puolelta löytyy ruohonleikkuu- ja kentänhoitohommia.
- Lisäksi perustamme pienen mediapajan, joka tarjoaa seuroille ja yhdistyksille julisteiden, korttien, esitteiden ja tiedotteiden suunnittelua ja tulostusta, Helena Virta summaa.
- Niin, ja hankimme pakettiauton sekä peräkärryn, jonka jälkeen voimme tehdä pienimuotoisia muuttoja ja remonttihommia. Haaveissa on myös perustaa talon ulkorakennukseen paja, jossa voisimme tehdä mopojen ja polkupyörien korjauksia, Janne Eräpuro jatkaa.
Helenan ja Jannen mukaan nuorten työpajoista on muualla saatu runsaasti positiivisia kokemuksia ja monet nuoret ovat sitä kautta löytäneet suunnan elämälleen.
- Meidän työpajastamme ei suunnitella bisnestä tuottavaa laitosta, vaan ihminen ja hänen tulevaisuutensa on tärkein, Helena ja Janne painottavat.

6.6.2014 16:10

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala