Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

PAU ryhtyy etsimään fuusiokumppania

Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtaja Esa Vilkuna erosi tehtävästään yllättäen viikko sitten. Liitto tiedotti asiasta vasta keskiviikkona. Vilkuna ehti hoitaa tehtävää 13 vuotta.

 

Varapuheenjohtaja Jarmo Niemen mukaan Vilkunan ero oli ennakoitavissa.

- Siinä lähipiirissä Esa kertoi, mitä oli pohtimassa ja tiedusteli, mitä mieltä asiasta ollaan. Ymmärsimme hänen näkemyksensä.

Liittovaltuustolle osoitetussa kirjeessään Vilkuna mainitsee, että "takki on niin sanotusti tyhjä". Hänen mukaansa jäsenkunnalla on "oikeus odottaa puheenjohtajalta sadan prosentin työpanosta ja sitoutumista". Vilkuna lisää, että hänen lähipiiristään on menehtynyt viisi henkilöä vajaan 20 vuoden aikana.

- Hänen hyvä työkaverinsa, yksi meidän pääluottamusmiehemme menehtyi uudenvuodenpäivänä. Sen jälkeen huomasin, että Esa alkoi ajatella vähän toisin. Vähän siltä kannalta, että kannattaako uhrata omaa elämäänsä tälle alttarille, Niemi kertoo.
Niemi luottaa, että puheenjohtajan paikalle löytyy halukkuutta. Hän itse ei aio hakea tehtävää.

UP/Birgitta Suorsa

Lue lisää perjantain Uudesta Ajasta.

25.4.2014 07:30

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala