Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Telakkakauppa sai sinetin

Rauman kaupungin ja STX Finland Oy:n välinen kauppa telakasta sinetöitiin tiistaina, kun osapuolet allekirjoittivat lopulliset sopimusasiakirjat. Yhdessä voitiin todeta, että kaikki tammikuussa sovitut kaupan toteutusedellytykset ovat täyttyneet.

 

Tiistaina allekirjoitettiin iso määrä erilaisia asiakirjoja, kuten luovutustodistuksia ja siirtosopimuksia rekisteröidystä omaisuudesta ja kolmansien osapuolten kanssa voimassaolevista sopimuksista.

Kaupunki suoritti kauppahinnan ensimmäisenä maksueränä yhdeksän miljoonaa euroa ja sai  hallintaoikeuden ostamaansa omaisuuteen. Samassa tilaisuudessa allekirjoitettiin myös vuokrasopimus, jolla STX Finland Oy jää osaan alueesta vuokralaiseksi kesäkuun 2014 loppuun saakka viedäkseen päätökseen kaksi käynnissä olevaa laivaprojektia.

Kaupunginjohtaja Kari Koski on tyytyväinen pitkän sopimus- ja neuvottelurupeaman saamisesta lopulliseen maaliin. "Nyt omat suunnitelmamme kilpailukykyisen teollisuuspuistoympäristön luomisesta ovat vankalla perustalla ja meriteollisuusyritysten toimintaedellytykset turvaavaa työtä voidaan jatkaa. Kaupalla voi tulevaisuudessa olla merkittävät vaikutukset alueen työllisyyteen", kaupunginjohtaja arvioi.

18.3.2014 15:23

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala