Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Nykyajan kansainvaelluksia

Kuva: Nykyajan kansainvaelluksia

Sanomalehdessä on kuva kartasta, jossa näkyy Välimerta, Pohjois-Afrikkaa ja Syyriaa, ja kartalla on eripaksuisia nuolia, jotka osoittavat siirtolaisvirtoja Afrikasta ja Syyriasta Italiaan. Lehti (HS 7.2.) kertoo, että kahden päivän aikana oli pelastettu yli tuhat ihmistä kumiveneistä Lampedusan lounaispuolelta. Pelkästään tammikuussa Italiaan rantautui yli 2 000 pakolaista. Italian hallituksen mukaan maahan tuli viime vuonna lähes 43 000 pakolaista, mikä on kolme kertaa enemmän kuin 2012, mutta vähemmän kuin huippuvuonna 2011, jolloin laittomia tulijoita oli 63 000. Ihmiset pakenevat kodeistaan henkensä kaupalla. Välimerellä kuoli viime vuonna 700 Eurooppaan pyrkinyttä.

Kartta tuo mieleen kouluaikojen karttakuvat kansainvaelluksista. Niissäkin nuolet näyttivät, miten Aasiasta ja Itä- ja Pohjois-Euroopasta tunkeutui kansoja tuhoamaan Rooman valtakunnan seesteistä ja järjestynyttä yhteiskuntaa.
Mutta kuten moni muukin kouluaikojen totuus, myös tämä on murentunut. Hunnit, gootit, frankit, vandaalit sun muut kyllä valloittivat Rooman imperiumin alueita, mutta väestömassat eivät olleet kovin suuria ja kansainvaellukset nähtiin vain imperiumin näkökulmasta.

Kansainvaellusajan lasketaan alkaneen hunnien valloitusretkistä 370-luvulla ja päättyneen 600-luvulla. Mutta väestöryhmien siirtyminen ei tähän loppunut.

Tiede-lehti kirjoittaa: ”Jos oikein tarkkoja ollaan, kansainvaellusajaksi pitäisi kutsua mieluummin 1500-luvulta alkanutta ja 1800-luvulla vahvinta kukoistustaan elänyttä aikaa, jolloin eurooppalaiset levittäytyivät kaikkialle maailmaan. Tai miksei myös nykyaikaa: maailmassa liikkuu nykyisin huomattavasti suurempia ihmismääriä kuin kansainvaelluksissa myöhäisantiikin aikaan.”

Tuo aika, jolloin eurooppalaiset levittäytyivät maailmaan, oli Euroopan siirtomaavallan kukoistuskautta. Nyt ajat ovat toisenlaiset, kun Kiina jyllää muun muassa Afrikassa ja on koko maailman talousmahti. Kiina julistettiin tammikuussa maailman suurimmaksi kauppamahdiksi ulkomaankauppalukujensa perusteella.

Yhdysvallat on globaalina sotilasmahtina hunnien veroinen – ja sen jättiyhtiöt talousmahteina. Johannes Hautaviita kirjoitti Demokraatissa 4.2. USA:n hyökkäyssodan ja miehityksen seurauksista Irakissa. YK:n raportin mukaan viime vuonna Irakissa kuoli lähes 9 000 ihmistä, heistä melkein kaikki siviilejä. Hautaviita siteeraa toimittaja Nir Rosenia, joka kuvaa Yhdysvaltain sotatoimien olleen Irakissa tuhoisampia kuin mongolien miehitys, joka tuhosi Bagdadin 1200-luvulla.

Euroopan siirtomaavallan ajan jäljet näkyvät yhä, ja vaikuttavat erikoisilla tavoilla. Nyt kriisimaa Portugalin työttömät etsivät elantoa entisestä alusmaasta Angolasta. Ja nyt Angolan rikkaat sijoittavat entiseen emämaahansa.

Osat ovat vaihtuneet: ”He ovat rikastuneet häikäilemättömällä luonnonvarojen ryöstämisellä köyhän kansansa kustannuksella. Portugalista on tullut Angolan oligarkkien korruptiorahan pesula”, närkästelee valtioiden korruptoituneisuutta luokittelevan Transparency-järjestön Portugalin varapuheenjohtaja Helsingin Sanomille (9.2.).

Osat ovat todella vaihtuneet ja Eurooppa on kutistumassa – todelliseen kokoonsa? Vanhoissa kartoissa Eurooppa näytti yhtä suurelta kuin Afrikka, vaikka todellisuudessa Euroopan pinta-ala on vain kolmanneksen Afrikan pinta-alasta.

Heli Kokko

28.2.2014 08:05

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva