Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Rauman sataman konttiliikenne suurin kautta aikojen

Rauman sataman konttiliikenne oli viime vuonna suurin kautta aikojen. Sen sijaan kokonaisliikenne laski hieman.

 

Vuonna 2013 kuljetettiin Rauman sataman kautta ennätykselliset 259 000 konttiyksikköä (TEU), mikä merkitsee 8,3 prosentin kasvua vuoteen 2012 verrattuna. Konteissa kuljetetun tavaran määrä ylitti ensimmäisen kerran kaksi miljoonaa tonnia.

Konttiliikennemäärä ylitti sataman aikaisemman ennätyksen vuodelta 2012 noin 20 000 konttiyksiköllä.

Viime vuonna Rauman sataman kokonaisliikenne oli yhteensä 5,80 miljoonaa tonnia, jossa on vähennystä 1,1 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Tavaralajeista eniten vähenivät sellun vientikuljetukset ja nesteiden sekä kaoliinin tuonti. Kappale- ja sahatavaran vienti sekä kappaletavaran ja raakapuun tuonti olivat sen sijaan kasvussa.

Laivoja satamassa kävi vuoden 2013 aikana yhteensä 1 202 kappaletta. Satamaliikenteestä vientiä oli 3,97 miljoonaa  tonnia, tuontia 1,80 miljoonaa tonnia ja kotimaan liikennettä 0,04 miljoonaa tonnia (- 58,8 %).

8.1.2014 14:35

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva