Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Nurinaa Porin kaupunginhallituksessa

Kuva: Nurinaa Porin kaupunginhallituksessa

Neljä lukemista sekavan esittelyn, lukujen muuttumisen ja toimintatapojen epävarmuuden kokousviidakossa.

Uusi, ensimmäistä talousarviotaan tekevä Porin kaupunginhallitus oli suurien haasteiden edessä. Uudella tietokonemenetelmällä valmisteltava talousarvio oli haaste kaikille. Työkaluksi olisi tarvittu vähintään paperiversio viereen, näin ensimmäisellä kerralla. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja antoikin oikeutetusti "noottia" valmistelujoukkueelle, että tulevaisuudessa kaivataan selkeyttä asioiden esittelyssä.

untalaki lähtee siitä, että päätökset kaupunginhallituksessa tehdään kunnan/kaupunginjohtajan valmistellun esityksen jälkeen. Nykyinen esittely sai kaupunginhallituksen jäseniltä nurinaa osakseen.

Valtuustosopimus sitoi päättäjien ja virkamiesten käsiä. Määrättyjä epätarkkuuksia on vieläkin ilmassa, mutta kaupunginvaltuuston talousarviokokoukseen mennessä tilanne tulee saada selväksi. Eri puolueiden neuvottelulistalla olleet asiat saatiin sovittua. Ainoana isona asiana oli Vasemmistoliiton noin 3 miljoonan lisäysesitykset. Katteen tälle 3 miljoonalle Vasemmistoliitto esitti veroja korottamalla 0,5 prosenttia. Korotusesitys kaatui kaupunginhallituksessa ja myös kaupunginvaltuustossa.

Vasemmistoliiton poliittinen voima kaupunginvaltuustossa on pieni, voidaan puhua 6-8 valtuutetun panoksesta kun valtuutettuja on 59. Mitä pienemmäksi valtuustoryhmä menee, sen kovemmin äänijänteet nousevat. Rakentavalla keskusteluyhteistyöllä päästäisiin paljon parempiin tuloksiin.

Miksi Rauma on katkeroitunut? Sote-asia on laaja ja monimutkainen. Maan porvarienemmistöinen hallitus on valmistellut jo pitkään sote-lakia. Satakunnassa on väännetty ja tuskailtu yhden vai kahden erikoissairaanhoitoalueen perustamista. Silloin, kun lain valmistelijat toivat agendalle lukuja asukasmääristä (20 000, 50 000 jne.) raumalaiset toverit kysyivät, onko Porin demareilla mitään sitä vastaan, että Satakuntaan tulisi kaksi erikoissairaanhoitoaluetta. Vastaus oli, että emme vastusta.

Jälkeenpäin kun lakiesitystä on tarkennettu ja viety eteenpäin, näyttää siltä, että Satakuntaan tulee vain yksi erikoissairaanhoitoalue. Tätä eivät Porin sosialidemokraatit ole päättäneet.

Kuitenkin kovan kannan otti Rauman korkein poliittinen johto, jota välittömästi lievensi ja tarkensi Rauman korkein virkamiesjohto. Tarkennus saatettiin selväksi ministeriötasolle asti.

Pitää ihmetellä onko Rauman poliittisella ja virkamiesjohdolla erilaiset käsitteet ja tavoitteet?
Mielestäni katkeroituminen Poriin päin ei voi olla porilaisten sosialidemokraattien toimintatavoissa. Toivotaan, että asiat saavat oikean ja totuudenmukaisen toimintatavan.

Vasemmistoliiton ryhmyri Furuholm kirjoitti 27.11.2013 SK:n yleisönosastolla, että lasten huostaanottokotia ei tulevassa talousarviossa ole huomioitu.

Totuus on se, että vuoden 2014 talousarviossa ei tarvita investointirahoja, koska investointi tehdään Porin YH-Asunnot Oy:n täysin omistamassa Erityiskiinteistöt Oy:ssä. Aikataulullisesti Porin perusturvan talousarviossa 2015 tarvitaan pääomavuokran määrärahat ja henkilökunnan palkkauskustannukset.

Odotamme Porin perusturvan päätöksiä lasten huostaanottokodin rakentamisen aloituksesta.

Esa J.Wahlman

29.11.2013 07:41

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala