Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Raumalainen Sirpa Viitanen PAMin hallitukseen

Kuva: Raumalainen Sirpa Viitanen PAMin hallitukseen

Palvelualojen ammattiliitto PAMin edustajisto on valinnut raumalaisen pääluottamusmiehen Sirpa Viitasen uudeksi hallituksen jäseneksi. Hallitus jäi vajaalukuiseksi, kun yksi sen jäsenistä siirtyi Turkuun liiton toimitsijaksi.

Edustajiston vaalit pidettiin 2010, mutta Sirpa Viitasta ei tuolloin valittu hallitukseen, vaikka hän sai vaaleissa runsaasti ääniä, eniten Lounais-Suomessa. Isot menevät usein edelle, tässä tapauksessa Turku.
– Pieneltä paikkakunnalta tai osastolta on vaikeampi saada ”edustuspaikkoja”.

Sirpa Viitanen on Osuuskauppa Keulan pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Hän on myös SAK:n valtuuston jäsen. Raumalla hänet tunnetaan lisäksi sosialidemokraattisena kunnallispoliitikkona. Hän on toista kautta valtuustossa ja kuuluu myös kaupunginhallitukseen ja hallituksen kaavoitusjaostoon.

Viitanen sai viime kunnallisvaaleissa demareista neljänneksi eniten ääniä. Hän itse arvelee ääniä tulleen siitä, että hän on samalla tasolla tavallisten ihmisten kanssa, pysähtyy kuuntelemaan ja katsomaan heitä ja on helposti lähestyttävä.

– Ohjenuorani on, etten kohtele ketään niin kuin tämä olisi näkymätön.

Heli Kokko

Lisää Sirpa Viitasesta perjantain 22. marraskuuta Uudessa Ajassa

22.11.2013 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala