Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

STX:n Rauman telakka hiljeni - tilaukset Turkuun

Noin 700 työntekijää ja toimihenkilöä marssi torstaina ulos STX:n Rauman telakalta vastalauseena sille, että korealaisomistuksessa oleva yhtiö ilmoitti siirtävänsä kahden lautan rakentamisen Raumalta Turkuun.

 

Rauman telkalla oli määrä heinäkuussa allekirjoitetun aiesopimuksen mukaan ryhtyä rakentamaan kahta laivaa, jotka olisivat tuoneet telakalle täystyöllisyyden ainakin vuodeksi. Hanke olisi käynnistynyt sen jälkeen kun rajavartiolaitoksen tilaama alus valmistuu myöhemmin syksyllä.

Nyt STX on päättänyt kuitenkin siirtää suurtilauksen Turkuun, mikä heikentää Rauman telakan tulevaisuutta oleellisesti. Parhaillaan STX Finlandissa on käynnissä yt-neuvottelut.

Rauman telakan työntekijöiden, toimihenkilöiden ja komennusmiesten mitta täyttyi torstaina, ja he marssivat ulos työpaikaltaan. Töihin he palaavat maanantaina.

Samalla myös Rauman telakkaa johtanut varatoimitusjohtaja Timo Suistio päätti lähteä syyskuun alussa muihin töihin.

Lue lisää viikonvaihteen Uudesta Ajasta.

29.8.2013 15:48

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala