Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

SDP:n Lindtman pitää määräaikaista elvytystä välttämättömänä

SDP:n toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman pitää välttämättömänä, että hallitus päättää elokuun budjettiriihessä määräaikaisista elvytystoimista työllisyyden ja talouden kohentamiseksi. Raumalla torstaina vieraillut Lindtman on tyytyväinen siihen, että myös muut hallituspuolueet ovat tulleet samoille linjoille demarien kanssa.

 

SDP:n toiminnanjohtajien kesäkokoukseen Raumalla osallistuneen Lindtmanin mukaan Suomen taloutta ja työllisyyttä ajaa nyt alas kaksi erillistä tekijää: kansainvälinen taantuma ja kotimainen suhdannetaantuma.

- Suomen hallitus ei pysty vaikuttamaan muiden maiden tilanteeseen, mutta omasta huushollista pystymme pitämään huolta, ja siihen tarvitaan nyt määräaikaista elvytystä, hän sanoi.

– Elvytyksellä voidaan antaa vauhtia esimerkiksi sellaisille homekoulujen korjaamiselle, asuntorakentamiselle ja tiehankkeille, jotka olisi joka tapauksessa toteutettava. Näin työllisyyttä voidaan nostaa ja pitää kotimarkkinoiden rattaita pyörimässä. Hallitus ei voi tässä tilanteessa seistä tumput suorina, sanovat valtiovarainministeriön virkamiehet mitä tahansa.

Lue lisää perjantain Uudesta Ajasta.

2.8.2013 09:34

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva