Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Tulvasuojelutyöt jatkuvat Kalaholmassa

Tulvasuojelutöitä jatketaan tämän kesän aikana Porin Kalaholmassa, Kuhakujan pumppaamolta ylävirralle päin. Parhaillaan kaadetaan puita välillä Kuhakuja-Uittomiehenkuja. Varsinaiset tulvapatojen korjaustyöt ovat urakkakilpailuvaiheessa, joten työt alkanevat kesäkuun lopulla.

 

Projektipäällikkö Pekka Vuolan mukaan tälle vuodelle varatut määrärahat riittänevät likimain Uittomiehenkujalle saakka, joten Kalaholman ylävirran puoleisella osalla patoja korjataan vasta ensi vuonna.
Kaupunki on päätoteuttajana myös Luotsinmäenhaaran oikean puolen eli pohjoisrannan korjaustöissä. Patoa on korotettu, koska joki oli vaarassa tulvia Toukarin pelloille Tapanina 2011. Työstä pääosa tehtiin kevättalvella, mutta nyt ne ovat olleet keskeytyksissä roudan sulamisen ja maapohjan heikon kantavuuden takia. Työt tehdään valmiiksi ennen tulevaa talvea.
Sunniementien rannan ensivaiheen tuenta tehdään Porin kaupungin toimesta, jos alueen maanomistajat antavat töille luvan. Sunniementie on vaarassa sortua Kokemäenjokeen.
- Tuentatöillä ennakoidaan tulvasuojeluun liittyviä Harjunpäänjoen alaosan järjestelytöitä. Jos rannan ja tien annettaisiin sortua, liikenne estyisi ja rannan korjaus myöhemmin olisi oleellisesti kalliimpaa.
- Harjunpäänjoen sortuvien rantojen puidenkaatourakka on jo tehty, ja työssä ollaan loppukatselmusvaiheessa, Pekka Vuola kertoo.

28.5.2013 13:46

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva