Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Marjut Länsiniemi tuli taloon

Kuva: Marjut Länsiniemi tuli taloon

Maaliskuun alussa työnsä aloittanut Satakunnan Marttojen uusi toiminnanjohtaja, luvialainen kotitalousopettaja Marjut Länsiniemi (kuva), perehtyy tämän kuun aikana ”talon tavoille” marttojen pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Raija-Liisa Heinosen opastuksella.

– Järjestö- ja yhdistystoiminnassa on oma vuosikiertonsa, oikeastaan täytyy käydä ensimmäinen vuosi kokonaan läpi, ennen kuin kaikki käytännöt tulevat tutuiksi.

Järjestö- ja yhdistystyö on hänelle silti entuudestaan hyvinkin tuttua, sillä hän toimi ennen marttoja Satakunnan maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtajana reilut 25 vuotta. Uudessa työssä voi kuitenkin tuulettaa vanhoja rutiineja.

– Uutena katsoo asioita eri näkökulmasta, ja teen varmastikin pieniä toimintatapojen muutoksia niin että tästä tulee ”minun näköistä”. On hienoa tulla uuteen paikkaan, peilata näitä käytäntöjä omiin käytäntöihin ja miettiä mitä uudistaa ja missä jatkaa samalla tavalla.

Marttojen kahvila- ja lounaspuoli on Länsiniemelle se osuus, joka ei ole entuudestaan tuttua. Myös Marttojen hienot kokous- ja koulutustilat ja opetuskeittiö ilahduttavat.

–  Arki on täällä eläväisempää kuin pelkästään toimistossa olo. Asiakkaat tuovat taloon vilskettä ja vipinää. Nyt jo tunnen monia kanta-asiakkaita, jotka myös antavat suoraa palautetta ruoan laadusta ja mausta.

Alkuaika kuluu toimintaan, järjestöihin ja henkilöihin tutustumiseen ja kontaktien ottamiseen, ja työ jatkuu lyhyen pääsiäistauon jälkeen.

Marjut Länsiniemen oman perheen pääsiäisen viettoon kuuluu ainakin rahkapiirakan tai -pullan leipominen. Hän antaa myös erikoisen lammasreseptin: karitsanpaistiin saa pehmeän ja murean rakenteen, kun sitä keittää miedossa lämpötilassa muutaman tunnin tuhtiin mausteliemeen upotettuna. Mausteliemeen tulee salviaa ja timjamia, pari laakerinlehteä ja maustepippuria. Keitettäessä paisti imee mausteet tehokkaasti. Kypsä paisti leikataan viipaleiksi ja paistetaan pannulla juuri ennen tarjoilua.

Paistin kanssa sopii hyvin sitruunamehulla ja sitruunankuoriraasteella terästetty perunamuusi, johon lisätään vielä kananmunaa. Seoksen annetaan paistua uunissa kullankeltaiseksi.

Heli Kokko

28.3.2013 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva