Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

LuKilla katkon paikka

LuKi-82 selvitti voitokkaasti Hyvinkää Ringetteä vastaan kaksi ensimmäistä välieräpeliä ringeten SM-sarjassa. Kotona pelattu ottelu oli selvää vehnää jo alusta lähtien, sillä loppunumerot 7-1 eivät vaatineet ihan täyttä vauhtia. Mutta seuraavan päivän vierasottelussa Luvia oli jopa helisemässä, sillä Hyvinkää johti peliä vielä 7 minuuttia ennen loppua 4-3, mutta lopun taistelulla LuKi käänsi pelin 4-6 numeroihin.

Lauantaina kello 14.30 Luvian hallissa kotijoukkueella on katkon paikka. Toista välierää johtaa Lapinlahti 2-0 voitoin.

 

- Emme menneet Hyvinkäälle suinkaan takki auki, vaan on myönnettävä, että Hyvinkää pelasi erittäin hyvin. Lopussa Kirsi Pukkila nousi pelin ratkaisijaksi, sillä hän viimeisteli kaikki kolme lopun maalia, ensin tasoitti, sitten teki johtomaalin ja iski vielä 4-6 niitin, ihasteli päävalmentaja Antero Kivelä.

Lapinlahti pelasi Raisiota vastaan molemmat ottelut kotonaan ja vasta seuraava peli on Raisiossa.

- Lapinlahti ehdotti samaa systeemiä myös finaaliin. Ensin pelattaisiin kaksi peliä Luvialla ja sitten ratkaisu siirtyisi ehkä Lapinlahdelle kahteen peliin. En moiseen suostunut, vaan nyt annetaan myös Lapinlahden tuntea millaista on reissata moneen kertaan halki Suomen. Näin meillä säilyy se kotietu, päätti Kivelä.

Jarmo Liuhala

22.3.2013 09:40

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala