Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porkkania joulupöytään?

Kuva: Porkkania joulupöytään?

Porkkani on paitsi länsimurteinen monikkomuoto sanasta porkkana myös ruokalaji – Aku Ankassa. Pikku Hukka yrittää vieroittaa Ison Pahan Suden porsaiden jahtaamisesta tarjoamalla tälle herkullista kasvisruokaa, porkkania. Sepe Susi myöntää että porkkani on hyvää, mutta ei kuitenkaan voi luonnolleen mitään vaan palaa Kolmen Pienen Porsaan ahdisteluun.

Melkein tekee mieli yrittää kasvisruokavalioon siirtymistä katsottuaan televisiosta Katja Gauriloffin Purkitettuja unelmia -dokumenttielokuvan ja luettuaan Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -kirjan.

Purkitetuissa (tai Säilötyissä) unelmissa matkustetaan marketin hyllyltä löytyvän raviolipurkin alkulähteille, eli seurataan purkin ja sen sisällön, tomaatin, viljan ja naudan- ja sianlihan reittejä ympäri Eurooppaa ja aina Etelä-Amerikkaan asti. Dokumentti keskittyy ihmisten unelmiin mutta näyttää samalla heidän puutteelliset työolonsa – ja myös eläinten huonon kohtelun.

Elina Lappalainen sai kirjastaan tieto-Finlandian. Hän vie lukijan suomalaisille maatiloille ja näyttää kaunistelematta mutta myös kauhistelematta, miten lehmät, siat ja kanat elävät – ja miten ne kuolevat.

Suomessa moni asia on paremmin kuin muualla Euroopassa, saati muualla maailmassa, mutta erot suomalaisten tilojen kesken ovat isoja, samoin erot luomun ja muun tuotannon välillä, jos ajatellaan eläinten hyvinvointia.

Ja oli eläinten hyvinvointi otettu huomioon tai ei, tosiasia on, että elävät olennot ovat teollisuuden raaka-ainetta. Elina Lappalainen korostaa, että eläimet ovat tuntevia yksilöitä, joille ei pitäisi aiheuttaa kärsimystä niiden lyhyen elämän aikana.

Broilerin elämä saattaa olla tasokkaampi kuin muiden tuotantoeläinten, mutta broilerin elämän lyhyys – vajaat kuusi viikkoa – kertoo sen kertakäyttöisyydestä ja olemattomasta yksilöarvosta. Hautomoissa untuvikot ovat suorastaan porkkanaan verrattavaa harvennettavaa, kun puolet untuvikoista, kukot, tapetaan tarpeettomina hiilidioksidilla.

Sikojen elämään on tulossa ensi vuodesta parannus, kun emakkoja ei saa enää pitää kuin tietyin ehdoin yksittäisissä häkeissä. Lappalainen kuvaa emakkoa häkkiin suljetuksi synnytyskoneeksi.

Karjuporsaiden kastrointi parin päivän ikäisinä yleensä ilman kipulääkettä on Lappalaisen mukaan toinen iso hyvinvointiongelma.
Yksi epäkohta on se, että tuottajat polttavat vasikoiden sarvet ilman kivunlievitystä, vaikka nupouttaminen aiheuttaa kolmannen asteen palovamman.

Elina Lappalainen syö itse edelleen lihaa, mutta kirjaprojektin seurauksena hän syö sitä vähemmän ja tarkkaan valikoiden.
”Pidän irvokkaana ajatusta, että eläinten pitäisi rypeä omassa sonnassaan ja elää kurjuudessa vain siksi, että kuluttaja säästäisi pari euroa. Jos vaatii halpaa lihaa, ummistaa silmänsä eläinten oloilta. ”

Näin joulun alla on hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan kotimainen sianliha on eläinten hyvinvointia ajatellen parempi valinta kaupassa kuin tuontiliha.

Lihatiedotuksen mukaan viime vuonna Suomessa kulutettiin joulukinkkua yhteensä 6,8 miljoonaa kiloa. Kotimaisen kinkun osuus oli 95 prosenttia.

Ikävä kyllä kotimainen sianlihantuotanto on laskussa, samoin kuin maidontuotanto. Kilpailu on kovaa ja kannattavuus heikkoa. Kotimaisen sianlihan kulutus ylittää tänä vuonna ensimmäisen kerran tuotannon. Puolet maitotiloista uhkaa lopettaa ja maitopula saattaa olla edessä jo tämän vuosikymmenen lopussa.

Se että Suomen riippuvuus elintarvikkeiden tuonnista kasvaa, on huono asia tuotteiden laatua ajatellen mutta myös Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta ajatellen. Mielestäni nyt pitäisi unohtaa EU ja globaali vapaus ja ”itsekkäästi” ostaa enemmän kotimaisia elintarvikkeita.

Kuluttaja voi valinnoillaan ohjata tuotantoa: ProLuomu kertoo, että Satakunta on vahva ruokamaakunta, mutta maakunnan maatiloista vasta 4,1 % on luomutiloja ja pelloista 4,8 % luomua, kun koko maan vastaavat luvut ovat 7 % ja 9 %.

Kasvisruokavalioon siirtyminen voi monelle olla yhtä vaikeaa kuin Isolla Pahalla Sudella, mutta jokainen voi varmasti syödä lihaa vähemmän ja harkiten. Liharuoan himoa voi hillitä kuuntelemalla Juice Leskisen Sika-laulun inhoja sanoja. ”Joulu täynnä on kinkkua ,kylkeä, potkaa/ läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa/ Kun loppuu aatto ja alkaa yö/Ihminen on sitä mitä hän syö...” Mikä loukkaus sikaparkaa kohtaan!

Heli Kokko

21.12.2012 07:18

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala