Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

SDP aikoo pitää kaupunginhallituksen johdon Raumalla

Sosialidemokraatit säilyttävät Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan itsellään ensi vuoden alussa alkavalla vaalikaudella. Tämä on jo käytännössä selvää, vaikka puolueiden väliset neuvottelut luottamushenkilöpaikkojen jaosta ovat vielä kesken.

 

- Demarit pitävät kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan. Siitä ei ole epäilystä, sanoo Rauman sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Rainer Lehti.

Tähän SDP:lle antaa mahdollisuuden paitsi suurimman puolueen aseman jatkuminen, myös vaalivoitto lokakuun kunnallisvaaleissa. Demarithan vahvistivat asemiaan mm. suhteessa kokoomukseen, joka on ollut Raumalla toiseksi suurin puolue.

Rainer Lehden mukaan demarit ja kokoomus neuvottelevat teknisestä vaaliliitosta viikonvaihteessa.

Rauman pienpuolueet pyrkivät vahvistamaan asemiaan vaaliliitolla. Kuusi valtuuston pienryhmää ovat solmineet teknisen vaaliliiton luottamuspaikkojen jakoa varten. Muutos nykyisiin yhteistyökuvioihin on se, että pienpuolueiden koalitiossa on mukana myös keskusta, joka ennen kuului ns. kolmiapilaan demarien ja kokoomuksen kanssa.

SDP:llä ja kokoomuksella on 29 valtuutettua (sosialidemokraatit 18, kokoomus 11), ja pienpuolueiden koalitiossa on 22 valtuutettua.

16.11.2012 10:04

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala