Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Yksityisteiden hoitokiista Porin kh:n uuteen käsittelyyn joulukuussa

Demarit haluavat selvittää entisen ”Porin mallin” jatkamisen myös Noormarkussa

 

Kiista yksityisteiden avustuskäytännön muuttamisesta Porissa ensi vuoden alussa on paisumassa, ja mm. useat kiinteistöyhdistykset ovat ilmaisseet vastustavansa uudistusta, jonka mukaan kaupunki ryhtyisi hoitotöiden sijasta maksamaan avustusta vain tienhoitokunnille. Nyt kaupunginhallitus ottaa kantaa joulukuussa SDP:n vaatimaan selvitykseen mm. siitä, että vanha Porin malli säilytettäisiin ja otettaisiin käyttöön myös Noormarkussa.
Kiista juontaa Porin ja Noormarkun kuntaliitokseen vuodelta 2009, jolloin kuntien yhteishallitus päätti jatkossa ottaa käyttöön Noormarkussa käytössä olleen mallin, jonka mukaan yksityisteiden hoitoavustukset maksetaan vain rahana tiekunnille. Näin kaupunki ei jatkossa tekisi enää esimerkiksi aurauksia tai sorastuksia yksityisteille.
Porin tekninen lautakunta päätti elokuussa ottaa uuden järjestelmän käyttöön koko Porissa ensi vuoden alusta lukien, mikä on herättänyt yksityisteiden varren asukkaissa melkoista närää, koska mm.tiekuntien perustaminen ei onnistu muutamassa kuukaudessa.
Sosialidemokraatit ovatkin jättäneet valtuustoaloitteen ja tiedustelun, jonka ensimmäisenä allekirjoittajana on valtuutettu Martti Lunden. Siinä vaaditaan selvitystä useaan kysymykseen, Kaupunginhallitus päätti tällä viikolla pyytää tiedusteluun vastauksen vielä joulukuun aikana.
Aloitteessa halutaan selvitystä mm. siitä, missä aikataulussa Maanmittauslaitos pystyy perustaa Poriin noin 300 tiehoitokuntaa, ja kuinka moneen hoitokuntaan kaupungin pitää osallistua.
Demarit pyytävät selvitystä myös mahdollisuudesta jatkaa entistä Porin mallia, jolloin kaupunki raha-avustuksen sijaan tekisi tai teettäisi yksityisteiden hoitotyöt myös Noormarkussa.

Jukka Vilponiemi

9.11.2012 18:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala