Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Johtajat vaihtoon

Kuva: Johtajat vaihtoon

Oletteko havainneet, että poliittinen ilmapiiri on Suomessa muuttumassa. En tarkoita tällä perussuomalaisia enkä edes sitä oikeistolaistumisen aaltoa, joka viime vuosina on vallinnut. Ne ovat tosiasioita, joiden kanssa on vain tultava toimeen siihen saakka kunnes persuille ehkä käy kuten aikanaan SMP:lle, tai kunnes elämä käy yhteiskunnassa niin kovaksi, että vasemmistolaisille ajatuksille tulee ihmisten heräämisen myötä taas uutta tilaa.

Sen sijaan tarkoitan sitä, että valtaa ollaan hivuttamassa takaisin siinne, minne se kansanvaltaisessa yhteiskunnassa kuuluukin: virkamiehiltä poliitikoille. Tämä on näkynyt esimerkiksi maan hallituksessa, jossa erityisesti nuoret naisministerit ovat kovistelleet ministeriöiden ja virastojen johtajia ja jopa erottaneet heitä, elleivät virkamiehet noudata tehtyjä päätöksiä.
Vuosikymmeniä papereita ja päätöksiä lähes mielensä mukaan pyöritelleet johtajat ovat ehkä kuvitelleet, että valta on edelleen heillä tyyliin ”ministerit vaihtuvat mutta me virkamiehet pysymme aina”. Mutta enää ei ehkä ole niin.

Sama ilmiö on tulossa myös kuntatasolle. Porissa on suunniteltu organisaatiomuutosta, jonka tavoitteena on ollut sama vallan palauttaminen virkamiehiltä luottamushenkilöille eli kaupunginvaltuustolle, -hallitukselle ja lautakunnille.
Porissakin oli vielä 1990-luvulla käytössä malli, jossa lautakunnat päättivät jopa henkilöstövalinnoista. Vähin erin valtaa ryhdyttiin delegoimaan, ja nykyisin johtajat valitsevat pääosan työntekijöistä ja käyttävät suurta taloudellista valtaa.
Kun valtuuston puheenjohtajan Krista Kiurun (sd) johdolla työskennellyt organisaatiotoimikunta aloitti pari vuotta sitten työnsä, sen alkuperäinen tavoite oli palauttaa johtosääntöjen kautta valtaa luottamushenkilöille. Kompromissien kautta päädyttiin koko syksyn käsittelyssä olleeseen ehdotukseen, jossa on tarkoitus vahvistaa kaupunginhallituksen puheenjohtajiston asemaa ja muuttaa mm. apulaiskaupunginjohtajat Kari Hannus ja Aulis Laaksonen toimialajohtajiksi, jolloin heillä on vallan lisäksi myös nyt puuttuva taloudellinen vastuu.
Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonenkin on saanut osakseen melkoista kritiikkiä, mutta hänen asemansa säilyy, koska kuntalaki edellyttää, että kaupungissa on oltava kaupunginjohtaja tai pormestari. Ja pormestarimalliin Porissa ei haluttu mennä.
Johtosääntöuudistus on jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Tällä viikolla Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajisto painoi uudistukselle jarrua. Demarit haluavat aluksi muuttaa apulaiskaupunginjohtajat toimialajohtajiksi mutta jättää hallituksen puheenjohtajien aseman vielä nykyiselleen. Edustajiston mielestä pitäisi huomioida myös alkuperäinen tavoite eli johtosääntöjen ja -käytäntöjen uudistaminen.

Se, että demarit haluavat organisaatiouudistuksen toteutuvan kahden kuukauden sijasta kahdessa vuodessa, ei ole järisyttävä uutinen.
Mutta kyllä kunnallisjärjestön edustajistosta kuului uuttakin. Edustajistossa vaadittiin ärhäkämpää demaripolitiikkaa Poriin. Päättyvällä valtuustokaudella sosialidemokraatit ovat vetäneet vanhasta muistista vastuunkantajan roolia huolimatta siitä, että neljä vuotta sitten Pori muuttui porvarienemmistöiseksi. Se on ollut virhe. Porvarienemmistön aikana Porin poliittinen ilmapiiri on mennyt selvästi heikompaan suuntaan, ja se myönnettiin edustajistossa monella suulla. Siihen on odotettavissa nyt muutosta, mikäli se on sosialidemokraateista kiinni.
Vaikka demarit ovatkin jälleen tekemässä yhteistyötä kokoomuksen kanssa, se ei edellytä kokoomuksen peesailua.Ärhäkkyys ole vastuuttomuutta. Päinvastoin. Jos vaikkapa palveluliikelaitos ei pysty tarjoamaan vanhuksille kelvollista ruokaa, johtajia pitää vaihtaa, pohtii moni demari.
Edustajistossa vaadittiinkin kaupunginjohtajiin ja virastopäälliköihin ryhtiä ja poliitikkojen - siis niiden varsinaisten päättäjien kunnioittamista. Sapiskaa saivat mm. juuri palveluliikelaitoksen johtaja Kaj Kainulainen ja teknisen palvelukeskuksen johtaja Jukka Kotiniemi. Heidän johtamissaan hallintokunnissa tuntuu vallitsevan myös pelon ilmapiiri henkilöstön keskuudessa.

Näyttäkin siltä, että pelon ilmapiiri saadaan muutettua vain uudistamalla poliittista ilmapiiriä kaupungissa. Demarit ovat nyt sillä tiellä hyvässä alussa.

Jukka Vilponiemi

9.11.2012 09:10

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva