Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Merikarvia Suomen sateisin paikkakunta

Lokakuun alkupäivinä on Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan satanut runsaimmin Pohjois-Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Havaintoasemista sateisin on ollut Merikarvia, jossa lokakuun seitsemänä ensimmäisenä päivänä on satanut 114 millimetriä, mikä on kaksinkertainen tavanomaiseen koko lokakuun sademäärään verrattuna. Se on suurin sademäärä, joka on havaittu viimeisen 50 vuoden aikana koko maassa jaksolla 1.-7.10.

 

Suunnilleen yhtä sateinen lokakuun alku koettiin vuonna 1999. Silloinkin runsaimmat sateet sattuivat maan länsiosaan. Tuolloin suurin sademäärä, 108 mm, mitattiin Huittisissa.

Koko alkusyksy eli syyskuu ja lokakuun alku on ollut harvinaisen sateinen. Yhteensä eniten eli 238 mm on satanut Isojoella Etelä-Pohjanmaalla.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen yllä oleva laaja matalapaine täyttyy vähitellen ja sää jatkuu epävakaisena. Sadekuuroja tulee edelleen paikoin mutta ajoittain pilvipeitekin repeilee. Loppuviikosta lopulla korkeapaine vahvistuu lännestä Suomeen hetkeksi ja sää poutaantuu. Jakson lopulla yöpakkasta voi olla myös etelässä. Tulevan viikon ennustettu sademäärä on 2 - 5 mm, Lapissa ja etelärannikolla 5 - 15 mm.

8.10.2012 16:08

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva