Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Vahvat kunnat ovat houkuttavampia työpaikkoja

Kuva: Vahvat kunnat ovat houkuttavampia työpaikkoja

Kuntarakennekeskustelussa sivurooliin on jäänyt uudistusten vaikutus kuntien henkilöstöön, mutta Suomi Areenassa aihe nousi esille. Kunta-alan työntekijöitä edustavan JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd) huomautti, että vahvat kunnat ovat houkuttelevampia työpaikkoja kuin heikot.

- Kunta-alan työt ovat matalapalkkaisia ja raskaita. Kuntatyö ei ole unelmatyötä, eikä työtyytyväisyys ole paras mahdollinen, listasi Eloranta, jonka mukaan kuntauudistusten vaikutus henkilöstöön olisi otettava nykyistä enemmän esille.

Hänen mukaansa kuntien väki on ollut puristuksissa 90-luvun lamasta lähtien. Säästösopimukset, töiden ulkoistaminen, Paras-hanke ja nykyinen kuntauudistusprosessi ovat saaneet henkilöstön hämilleen.

Eloranta puolusti pyrkimystä vahvoihin peruskuntiin.

- On tärkeää, että meillä on kuntia, jotka pystyvät työllistämään ja maksamaan väelleen myös kelvollista palkkaa.

Jukka Vilponiemi

Lue lisää Suomi Areenasta perjantain Uudesta Ajasta

20.7.2012 08:30

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala