Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kestääkö Paavon vauhti?

Kuva: Kestääkö Paavon vauhti?

Paavo Väyrynen ei koskaan ole ollut turhan vaatimaton. Olisi luullut, että enin into poliittisissa pyrkimyksissä olisi laantunut hänen pudottuaan eduskunnasta, vaan eipä mitä. Härän raivolla Väyrynen alkoi valmistella valintaansa keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Ja kun homma ei oikein muita kiinnostanut, hänet valittiin. Presidenttiehdokkaana hän kiersi Suomen kunnat ja tuli kolmannelle sijalle Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston jälkeen. Häviönkin jälkeen keskustan kannatuksennousu innosti Väyrysen pyrkimään vielä vanhoilla päivillään puolueen johtoon.

Visioitahan Väyryseltä ei puutu. Tavoitteet ovat kovat: omien sanojensa mukaan ensin keskustan johtoon, kunnallisvaaleissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa keskusta suurimmaksi puolueeksi, pääministerin paikka ja koska pääministerillä on Eurooppa-asioissa enemmän valtaa kuin presidentillä, Suomi pois EU:sta.

Ja sitten elettäisiinkin omassa Impivaarassa kuin seitsemän veljestä konsanaan.

Eduskunnan ulkopuolelta on hyvä syyttää puheenjohtaja ja pääministeri Kiviniemeä vaalitappiosta unohtaen hurskaasti, että Väyrynen itse oli Kiviniemen hallituksen jäsen. Kiviniemen vetäytyminen puheenjohtajakilvasta vei Väyryseltä kuitenkin yhden syömähampaan, koska mukana ei ole syntipukkia.

Kiviniemen vetäytymisen jälkeen puheenjohtajapeli näyttää tässä vaiheessa kovin miesvoittoiselta: kunniapuheenjohtaja Väyrynen, kansanedustaja ja ex-ministeri Mauri Pekkarinen ja kansanedustaja, it-miljonääri Juha Sipilä sekä torstaina kisaan ilmoittautunut nuori kansanedustaja Tuomo Puumala.

Mari Kiviniemi on sanonut luopumisensa yhdeksi syyksi sen, ettei häntä tuettu puheenjohtajana. Ehkä syy siihen, ettei naisia ainakaan toistaiseksi ole pyrkimässä keskustan johtoon saattaa olla yksinkertaisesti siinä, että jäljet pelottavat.

Ellei puheenjohtajakisaan pian ilmoittaudu lisää ehdokkaita, pelko on, että loppumetreillä kisaa kaksi politiikan konkaria Väyrynen ja Pekkarinen. Ensi kauden kansanedustajan Juha Sipilän kokemus keskustasta ja politiikasta ovat varsin vähäiset ja Tuomo Puumalaa saattaa rasittaa nuori ikä.  Jos näin käy, se saattaa olla sitten merkitä Väyrysen paluuta politiikan parrasvaloihin.

Moni suomalainen näkee painajaisia sellaisesta tulevaisuudennäkymästä.

Ajan ja tapahtumien riento on niin nopeaa, ettei moni enää muista, että Mari Kiviniemi valittiin vain kaksi vuotta sitten keskustan johtoon pelastajaksi, sen jälkeen kun keskustan ”pojat” olivat ryvettäneet itsensä vaalirahaskandaalissa. Sen paljastuminen vei keskustalta maineen ja vaurioitti kaikkien kansalaisten uskoa politiikan moraaliin.

Kysymys ei ollut pelkästään rahasta, vaan myös pääministeri Matti Vanhasen henkilökohtaisista sotkuista. Hän sekoili pääministerinä naisasioissaan niin, että niitä setvittiin oikeutta myöten. Monessa maassa olisi erottu vähemmästäkin, mutta vasta vaalitappion pelko sai Vanhasen väistymään kulisseihin.

Mari Kiviniemen tehtäväksi tuli antaa liikkeelle edustavat kasvot, hoitaa maan asioita pääministerinä ja vielä viedä keskusta vaalivoittoon. Sanotaan, että valta sokaisee. Sekä keskusta että Kiviniemi uskoivat vuorenvarmasti voittoonsa ja Kiviniemi kaavaili jo kakkoshallitustaan.

Usko Kiviniemeen oli vielä siinä vaiheessa vahva, sillä keskustan eduskuntavaalikampanjakin rakentui yksinomaan Kiviniemen varaan. Keskusta ei osannut lukea ajan merkkejä eikä etenkään ennakoida Timo Soinin maanvyöryvoittoa. Eipä sitä kansalaisten tyytymättömyyden määrää osannut ennakoida moni muukaan.

Jälleen keskusta on tilanteessa, jossa pelastajaa tarvitaan. Löytyykö se vanhasta konkarista Paavo Väyrysestä, siihen ei kukaan taida vakavissaan uskoa ehkä eräitä perämetsien keskustalaisia lukuun ottamatta.

Eipä silti, Väyrynen on pitkäikäistä sukua ja hyvässä tapauksessa vaikuttaa suomalaisessa politiikassa hyvinkin parikymmentä vuotta. Mutta riittääkö vauhti vielä viemään politiikan huipulle? Siinä on mielenkiintoinen kysymys.

Viime vaiheessa Väyrysen puheenjohtajakampanjaa vauhdittaa hänen valjastamisensa kuntauudistuksen vastustamiseen. Kysymys ei keskustan kannalta ole enää siitä, miten kuntien palveluita parhaiten hoidettaisiin pienentynein resurssein, vaan yksinkertaisesti vallasta. Kuntien määrän vähentyessä keskusta menettää monta puolueen paikallistoimistoa ja paljon poliittisia työntekijöitä.

Ulla Turkki

13.4.2012 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala